Nyt tiedän: tätä minun kuuluukin tehdä.
Yli kymmenen vuotta sitten Mia Pakkala vaihtoi tuoksuvan ruoan kiiltävään peltiin. Suurtalouskokiksi ja tarjoilijaksi kouluttanut Mia myy nyt vientiautoja ja toimii yritysmyynnin assistenttina Vantaan Kaivokselan Biliassa. Merkonomin tutkinnosta hän sai vahvistuksen: nyt ollaan omalla alalla, myynnin ja markkinoinnin parissa.
Yli yhdeksän vuoden vaihtelevien myynnin ja markkinoinnin työtehtävien jälkeen Biliassa Mia päätti suorittaa alalle sopivan tutkinnon. Hän valitsi merkonomin koulutuksen, jonka suoritti työnsä ohessa Markkinointi-instituutin kautta näyttötutkintona. Mia valmistui 2009 vajaan kahden vuoden opiskelun jälkeen.
Miksi kouluttautua, kun osaa jo työnsä? ”Vaikka olin tosiaan tehnyt monipuolisesti markkinoinnin ja myynnin töitä, ajattelin, että alan koulutus olisi hyvä hankkia. Työnantajakin kannusti opiskeluun, joten aloin etsiä sopivaa”, Mia sanoo. ”Enkä turhaan.”
Koulutus avasi Mian silmät omasta osaamisesta. ”Tajusin, miten paljon oikeastaan jo osasin oman työkokemukseni kautta. Lisäksi oivalsi paljon uutta, joka nyt auttaa oman työn tekemistä ja tietysti myös työyhteisöä. Aiemmin työssä oppimani ja koulutuksen opit nivoutuivat yhteen.”

Merkonomiksi näyttötutkinnolla kouluttautunut Mia Pakkala pohtii lisäkoulutusta Markkinointi-instituutissa. ”Esimerkiksi viestinnän opinnot tukisivat hyvin työtäni yritysmyynnin assistenttina ja vientiautojen myyjänä.”
Näyttötutkinnossa opitaan työpaikalla
Opiskelu oli Mialle mieluisaa, koska opintoihoin kuuluvat harjoitukset liittyivät suoraan omiin työtehtäviin. ”Olen aina oppinut huonosti teoriaa lukemalla. Kun opiskelu olikin ihan oikeaa käytännön tekemistä, opin paljon nopeammin.”
Näyttötutkinto onkin luonteva tapa jatko- ja täydennyskoulutukseen, sillä koko opinnot liittyvät kiinteästi työnantajayritykseen ja omaan työtehtävään. Markkinointi-instituutin järjestäminä koulutuspäivinä opiskelijat käsittelevät aiheita aina omasta työstään käsin, ja koulutusjaksojen välilläkin omaan työhön liittyviä aiheita pohditaan verkko-oppimisympäristön harjoituksissa. Lisäksi opiskelija tekee näyttötöitä työpaikallaan oman työssäohjaajansa avustuksella.
Vinkkejä omaan työhön ohjaamalla muita
Mia ahmii edelleen uusia käyttökelpoisia oppeja toimimalla merkonomiopiskelijoiden näyttötutkinnon arvioijana. Kun Mia päätti opintonsa, Markkinointi-instituutista pyydettiin häntä merkonomiopiskelijoiden näyttötutkinnon arvioijaksi. Arviointitilaisuudessa näyttötutkintoa suorittavat esittelevät omaa osaamistaan arvioijille.
Arvioijina ovat työntekijöiden edustaja, työnantajan edustaja ja koulutusyrityksen edustaja. Mia on ollut mukana työntekijöiden edustajana. ”Olen oppinut muiden alojen merkonomiopiskelijoiden työtehtävistä todella paljon ja saanut vinkkejä siitä, miten muualla asioita tehdään. Päivät ovat todella antoisia.”
Mialle tulevaisuus on vielä avoin, mutta suunta varmasti eteenpäin. ”Vaikka en oikein edes muista, mistä syistä alun perin päädyin Biliaan, merkonomin tutkinto vahvisti minulle, että asiakaspalvelu, myynti markkinointi ovat minun alaani. Sen jälkeen olen tiennyt, että juuri tätä minun kuuluukin tehdä.”