Esimiestyössä riittämättömyyden tunne on osa arkea. On valintojen aika.
Rahaa vai halua vaikuttaa?
Miksi esimies haluaa toimia tehtävässään? Jos esimiestyöhön motivoi ensisijaisesti raha tai valta, päätyy ennen pitkään umpikujaan. Todellisiin tuloksiin kykenevien esimiesten toimintaa ja valintoja ohjaa kiinnostus ihmisistä.
Esimies, jolla on aito halu ihmisten johtamiseen, saa mielihyvää ja kokee onnistuneensa, kun hän pystyy ohjaamaan tiiminsä parempiin tuloksiin kuin tiimin jäsenet yksin pystyisivät. Hän haluaa käyttää aikaansa johtamiseen.
Asiantuntija vai ihmisten johtaja?
Esimiesura alkaa tyypillisesti asiantuntijatehtävien kautta. Arki osoittaa hyvin nopeasti, että aika ei riitä täysipainoisesti sekä asiantuntija- että esimiestehtäviin. Jos intohimo oman alan asiantuntijuuteen peittoaa intohimon ihmisten kanssa työskentelyyn, ei motivaatiota esimiestyöhön vaadittavan ajan raivaamiseenkaan voi olla. On tehtävä valintoja.
Oman toimen ohella vai täysillä?
Esimiehet pitävät usein asiantuntijatehtäviä "oikeana työnä". Tällainen asenne leimaa työntekijää itseään ja organisaation johtoa mutta myös laajemmin yhteiskunnallista työn tekemisen kulttuuria. Johtamiseen ei panosteta, koska muut tehtävät priorisoidaan tärkeämmiksi. Pahimmillaan johtamisesta tulee oto-työtä, jossa tiimin johtamiseen liittyvät kysymykset häiritsevät esimiehen "oikeita töitä".
Ylin johto vaikuttaa ratkaisevasti johtamiskulttuuriin. Mikä on tärkeää ja minkälaista johtamista arvostetaan? Johdetaanko esimiestyötä ja miten? Miten palkitsemisjärjestelmä tukee esimiestyötä? Annetaanko siihen riittävästi aikaa, välineitä ja valmennusta?
Valitsemalla oikein kehityt esimiehenä
- Haluan olla esimies, koska haluan tehdä työtä ihmisten kanssa.
- Luovun asiantuntijatyöstä asteittain, jotta saan tehdä esimiestyötä.
- Päätän harjoitella esimiestyötä – joka päivä.
- Sovellan valmentavaa johtamista, jotta tiimini jäsenet löytävät oman täyden potentiaalinsa.
- Tuen koko tiimiä yhteisen tavoitteen saavuttamisessa.
|
Artikkeli perustuu BoMentis Oy:n valmentaja Vesa Ristikankaan puheenvuoroon Markkinointi-instituutin Advisory Boardin tapaamisessa sekä Marjo-Riitta ja Vesa Ristikankaan teokseen Valmentava johtajuus, 2010.