Markkinointi-, myynti- ja viestintäalan muutos on kuljettamassa työntekijöitä kohti entistä luovempaa ja näkemyksellisempää toimenkuvaa. Tämä selvisi Markkinointi-instituutin, MARK Suomen Markkinointiliiton ja Pro-Sourcen tutkimuksesta, jossa selvitettiin, millaista osaamista markkinoinnin, myynnin ja viestinnän aloilla tulevaisuudessa tarvitaan.
”Työnantajien ja työntekijän näkemys tulevaisuuden tarpeista oli hämmästyttävän yksimielinen”, summaa MARKin toimitusjohtaja Lauri Sipilä tuloksia. ”Alalla tarvitaan t-mallin osaamista ja näkemyksellisyyttä.”
Sekä työntekijöiden että työnantajien mielestä tärkein osaamisen kehittymisen aihepiiri seuraavan kolmen vuoden aikana oli uusien keinojen, välineiden ja mahdollisuuksien jatkuva tuntemus (mobiili, verkko, some). Työntekijät rankkasivat toiseksi tärkeimmäksi luovuuden ja kyvyn kyseenalaistaa olemassa olevat käytännöt sekä kolmanneksi uusien konseptien kehittämiskyvyn. Työnantajilla kakkossijalla puolestaan oli ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja muutoksesta ja kolmantena asiakas- ja kuluttajaymmärrys.
Työntekijät olivat osallistuneet tai olivat osallistumassa eniten juuri uusien keinoja, välineitä ja mahdollisuuksia syventäviin koulutuksiin (41,2 % vastanneista), mutta seuraavaksi suosituimmat koulutuksen aiheet olivat markkinoinnin perusteet (34,6 %), viestintäosaaminen (22,9 %) ja it-osaaminen kuten järjestelmät, verkko ja ohjelmistot (22,2 %).
Alan osaajia kouluttavan Markkinointi-instituutin toimitusjohtaja Jari Kostamo näkee mielenkiintoisena sen, että valitut koulutukset eivät uusia keinoja lukuun ottamatta korreloi sen kanssa, millaiseen koulutukseen työntekijät ovat osallistumassa. ”Tulevaisuudessa nähdään tarve näkemykselliselle osaamiselle, mutta toistaiseksi koulutusta suunnataan perusasioihin.”
Suuntana sekä syvyys että laajuus
Kummankin vastaajaryhmän mielestä tulevaisuudessa alalla vaaditaan sekä syvällistä erikoisalueen osaamista että laaja-alaista osaamista. Tällainen T-mallin osaaminen on ominaista tietointensiiviselle työlle: menestyäkseen alalla työntekijän on oman erityisosaamisalueensa lisäksi tunnettava mm. liiketoimintaympäristö, ymmärrettävä asiakasta ja hallittava vuorovaikutus.
Pro-Sourcen toimitusjohtaja ja rekrytointikonsultti Markku Kaijalan mukaan tutkimus myös osoittaa, että alalla on syntymässä polarisaatio. ”Osa yrityksistä jatkaa kuten aiemmin, kun taas osa panostaa aktiivisesti koulutukseen tuoreuttaakseen organisaationsa osaamista. Henkilöstön osaamisen kautta syntyy näin kahtiajako taantuviin yrityksiin, joiden kysyntä rekrytointimarkkinoilla heikkenee, sekä vetovoimaisiin osaajayrityksiin, joista työntekijät taistelevat.”
Markkinointi-instituutin, MARK Suomen Markkinointiliiton ja Pro-Source Oy:n yhteistyössä tekemässä tutkimuksessa selvitettiin markkinoinnin, viestinnän ja myynnin alan tulevaisuutta ja työntekijöiden osaamistarpeita. Tutkimuskyselyyn vastasi marraskuussa 2011 yhteensä 290 Markkinointi-instituutin, MARKin ja Pro-Sourcen asiakasta: 268 työntekijää ja 22 työnantajan edustajaa. Tutkimustulokset julkistettiin MARK Forum -aamutapahtumassa 24.11.2011.
Lisätietoja tutkimuksesta antavat
Tarja Hillman, Markkinointi-instituutti, tarja.hillman@markinst.fi, puh. 050 401 4121
Lauri Sipilä, MARK, lauri.sipila@mark.fi, puh. 040 503 4313
Markku Kaijala, Pro-Source, markku.kaijala@prosource.com,
puh. 0400 507 313