Haaga-Helian tradenomiopiskelija Linda Hosseini on opinnäytetyössään selvittänyt henkilöstöpäällikön tutkinnon vaikuttavuutta sekä tutkinnon jälkeen ilmenneitä lisäosaamistarpeita pääkaupunkiseudulla työskentelevien henkilöstöammattilaisten näkökulmasta.
Lisäksi selvitettiin, mitä eri monimuotoisuustekijöitä nousi esiin ja minkälaisia haasteita ne aiheuttavat henkilöstöammattilaisten työhön.
Opinnäytetyön viitekehys perustuu Dave Ulrichin neljän roolin malliin, jota on myös käytetty henkilöstöpäällikön tutkinnon teoreettisena perustana. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää käyttäen ja empiirinen aineisto kerättiin elokuussa 2009 seitsemän teemahaastattelun avulla.
Koulutuksella vaikutusta sekä yksilöön että yritykseen
Tutkimustuloksien perusteella voidaan sanoa, että henkilöstöpäällikön tutkintoon oltiin tyytyväisiä ja sen kaikilla osa-alueilla oli jonkin asteinen vaikutus henkilöstöammattilaisten työhön.
Tutkinnon katsottiin eniten tuovan varmuutta sekä lisäävän ymmärrystä ja osaamista henkilöstöjohtamisen kentästä. Lisäksi tutkinnon aikana luoduilla kontakteilla ja suoritetuilla harjoitustöillä katsottiin olevan vaikutusta haastateltavien edustamiin yrityksiin.
Jokainen haastateltavista oli kuitenkin kokenut jonkinasteisia lisäosaamistarpeita henkilöstöpäällikön tutkinnon suorittamisen jälkeen. Yleisimpinä näistä mainittiin juridiset asiat.
Yleisimmäksi monimuotoisuustekijäksi paljastui ikä ja sen tuomia haasteita olivat nuorten motivaatio, vanhempien työntekijöiden työhyvinvointi ja kouluttaminen.
Lisätietoja Linda Hosseini,hosseini.linda@gmail.com
Irmeli Kalliosalmi, Markkinointi-instituutti,irmeli.kalliosalmi@markinst.fi