Tilitoimistoalalle suunnattu taloushallinnon ammattitutkintoon valmistava koulutus on suunniteltu yhdessä Taloushallintoliiton ja ERTO:n Tilitoimihenkilöiden kanssa.
Tilitoimihenkilöt ry:n Tosite-jäsenlehdessä 1/10 on artikkeli viime syksyisestä koulutuksesta.
Artikkeliin on haastateltu Kymppikirjanpito Oy:n kirjanpitäjiä, jotka kommentoivat koulutusta mm. seuraavasti:
- Ammattitutkinnon anti oli siinä, että joutui miettimään aktiivisesti sellaisia ammattiasioita, jotka olivat päivittäisessä työnteossa jääneet paitsioon.
- Opiskelusta sai paljon uutta irti, kun näki ja kuuli, miten muut alan ihmiset tekevät samoja asioita.
- Kirjanpitäjän työ on muuttunut yhä vahvemmin erilaisten taloushallinnon tietojen analysoinniksi ja asiakkaan aktiiviseksi avustamiseksi.
- Taloushallinnon tunnuslukuja kurssilla laskettiin paljon. Töissä tietokone tekee tunnusluvut, mutta nyt jouduimme käyttämään tunnuslukuja tehtävissä, jolloin ne myös alkoivat hahmottua hyvin selkeästi.
- Tietojen päivitystä tarvitsee aina, sillä asiat muuttuvat. Monesti asiat sitä paitsi avautuvat, kun joku toinen selittää ne.
- Sähköisen taloushallinnon ja verotilin ohessa kurssin suuri hyöty oli kollegoiden tapaaminen. Saman alan ihmisiä tavatessa vaihdettiin kokemuksia esimerkiksi ohjelmien käytöstä, mikä onkin auttanut kolmikkoa ottamaan tietokoneosaamisestaan entistä enemmän irti.
- Kurssi jäi mieleen myös siksi, että siellä oli hauskaa. Porukka kurssilla oli tosi kivaa, ja meillä oli hyvä henki.
Seuraava Taloushallinnon ammattitutkinto tilitoimistoalalle alkaa elokuussa.
Lisätietoja koulutuksesta antavat:
kehittämispäällikkö Kaisa Kässi,
kaisa.kassi@markinst.fi
p. 010 473 6349
kehittämiskoordinaattori Liisa Tuhkanen,
liisa.tuhkanen@markinst.fi
p. 010 473 6434.