0

Koulutuskorisi on tyhjä


> Ilmoittaudu

Silta Oy 


Silta Oy: Henkilöstön osaaminen on laadun tie

”E-learning on tätä päivää ja meille täydellisesti sopiva opiskelumuoto”, sanoo Ossi Peltomaa.

Rahan matka palkkapussiin on pitkä. Matkanjohtajana toimii palkanlaskija, joka työehtosopimus ja työnantajan kanssa sovitut yksityiskohdat viittoinaan ohjaa tilinauhan ja palkan oikeaan osoitteeseen.

Parhaimmillaan yhdellä palkanlaskijalla on kerralla työn alla 500 - 800 henkilön palkka. Taatakseen henkilöstönsä tasaisen osaamisen Silta Oy kääntyi Markkinointi-instituutin puoleen. Yhteistyössä muotoutui yritykselle räätälöity palkka-asiainhoitajan tutkinto.

Silta Oy:n henkilökunnalta vaaditaan monenlaista osaamista

Silta Oy tarjoaa ulkoistettujen palkka-asioiden hoitamispalveluja ja henkilöstö-rahastopalveluja sekä hoitaa eläkesäätiöitä. Vuonna 2001 perustetun yrityksen henkilökuntaan kuuluu 240 henkilöä, joista suuri osa on palkanlaskijoita. Heiltä vaaditaan paljon, onhan heillä sovellettavanaan Suomen 40 yleisimmän työehtosopimuksen lisäksi voimassaolevat verotus- ja työlainsäädännöt. Yhä enenevässä määrin työllistävät myös ulkomailla työskentelevien palkka- ja verotusasiat.

”Haluamme, että henkilöstömme on osaamisen tasolla samalla viivalla. Jokaisen täytyy osata perusasiat, jotta asiakkaamme voivat luottaa siihen, että meiltä saa aina laadukasta palvelua. Yksi virhe voi aiheuttaa moninkertaiset vahingot”, kertoo henkilöstöpäällikkö Ossi Peltomaa.

Verkko tiedon välittäjänä

Koulutusta pohjustetaan useimmiten kertauskurssilla palkanlaskennan käsitteistä. Syyskuussa 2009 opintonsa aloitti palkka-asiainhoitajan tutkinnon kahdeksas opiskeluryhmä.

”Kurssi suoritetaan verkossa. Meillä on Helsingin lisäksi toimipisteitä kahdeksalla eri paikkakunnalla, joten läsnäolo yhteisellä kurssilla olisi vaikeaa. Aikaan ja paikkaan sitomaton opiskelumuoto sopii tarpeisiimme erinomaisesti”, Peltomaa sanoo. ”Verkko-opiskelu soveltuu opiskelumuodoksi siksikin, että sähköinen viestintä on yleistyvä teema myös palkanlaskenta-alalla.”

”Kehittelemme yhteistyökumppaneidemme kanssa ratkaisuja muun muassa liikkuvaa työtä helpottamaan. Tulevaisuudessa työajan alkamisesta ja päättymisestä voinee ilmoittaa tekstiviestillä”, Ossi Peltomaa ounastelee.

Osaaminen motivoi

Palkanlaskenta-alalla tieto muuttuu alati. Esimerkiksi viime aikoina yhteiskuntaa ja päättäjiä ovat puhuttaneet perhepoliittiset vapaat, kuten isyysloma. Toteutuneet muutokset täytyy osata soveltaa myös palkanlaskentaan.

”Koulutuksemme tavoitteena on taata jokaisen työntekijämme palkanlaskennan perustaidot ja tieto siitä, mistä ratkaisuja voi tarvittaessa etsiä. Lisäksi järjestämme tarpeen tullen päivittävää sisäistä koulutusta alan muutoksista”, Peltomaa kertoo ja korostaa laskijoiden omaa aktiivisuutta tiedon hankinnassa.

Silta Oy antaa Markkinointi-instituutille kiitosta luotettavana kumppanina. Peltomaa uskoo koulutuksen hyödyttävän työnantajan lisäksi myös työntekijää:

”Lisääntyneen tiedon myötä työ tehostuu. Toisaalta myös työntekijän tunne siitä, että osaan ja onnistun, motivoi ja tuo tekemiseen varmuutta. Kysyn myös, kuinka moni suomalainen yritys näinä pätkätyökulttuurin aikoina kouluttaa koko henkilöstönsä vuoden mittaisessa koulutusohjelmassa”, huomauttaa Peltomaa ja uskoo henkilökunnan arvostavan koulutusta.

”Instituutin koulutusohjelmat ovat tunnetusti vaativia ja meillä opiskelijat ovat jo olleet huolissaan tenttien läpäisystä. Harjoitustehtävien arviointi on tarkoituksella tiukkaa, jotta opiskeluun suhtauduttaisiin vakavasti. Kun on tehnyt töitä suorituksensa eteen, tutkintotodistuskin maistuu makeammalta”, Ossi Peltomaa uskoo.