Rekrytoimme digimediasuunnittelijan oppimisratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen

Julkaistu 15.8.2019

Aikuiskoulutuksen tulevaisuus kaipaa tekijää. Nykyinen digimediasuunnittelijamme jää opintovapaalle ja haemme hänelle sijaista noin kahden vuoden määräaikaiseen tehtävään alkaen 14.10.2019.

Etsimme sinua, joka haluat olla mukana viemässä oppimista digiaikaan ja palat halusta tuottaa parasta asiakaskokemusta opiskelijoillemme. Erilaiset sisällöntuotannon työvälineet ovat sinulle tuttuja ja olet perehtynyt videotuotantoon ja studiotekniikkaan käytännön tasolla. Arvostamme oppimisteknologioiden ja verkkopedagogiikan osaamista, mutta ne eivät ole välttämättömiä tehtävässä onnistumiseksi. Käyttäjälähtöinen ajattelu vie jo pitkälle, ja työ tekijäänsä opettaa osaavan tiimimme tuella. Nautit yhteistyöstä tiimin ja asiakkaiden kanssa, mutta osaat myös toimia itsenäisesti ja itseohjautuvasti. 

Olet tärkeä osa viisihenkistä tiimiämme, jonka ammattimaisuus saa voimaa hyvästä fiiliksestä ja tekemisen innosta. Meitä kantaa usko siihen, että työllämme on merkitys ja haluamme olla eturintamassa luomassa vaikuttavia oppimiskokemuksia asiakkaillemme.

Toimimme Espoon Tapiolassa moderneissa ja viihtyisissä tiloissa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Palvelemme myös alueyksiköidemme henkilöstöä ja asiakkaita Espoosta käsin. Kilpailukykyisen palkan lisäksi tarjoamme monipuoliset henkilöstöedut ja vakaalla pohjalla olevan organisaation mahdollisuudet ammatilliseen kasvuun.

Jos uskot, että tämä on sinun paikkasi, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 31.8.2019 mennessä osoitteeseen rekrytointi@markinst.fi. Merkitse hakemukseesi tunnus Digimediasuunnittelija/Marjo Silvo. Voit myös soittaa ja kysyä lisää tehtävästä Marjo Silvolta, puhelin 040 5508306. Soita mieluiten 21.8. klo 9–11 tai 22.8. klo 9–11.

markkinointi-koulutus-500x300.jpg

Olemme valmentaneet vuodesta 1930 lähtien yli 360 000 ihmistä muutoksen tielle. Vuosittain määrä kasvaa noin 4 200 aikuisopiskelijalla. 98 % asiakkaistamme suosittelee koulutustamme muille.

Koulutamme liiketoiminnan keskeisillä osa-alueilla. Tarjonnassamme on yli sata aihekokonaisuutta esimiestyön ja johtamisen, HR:n ja henkilöstöhallinnon, kiinteistönvälityksen ja isännöinnin, markkinoinnin ja viestinnän, asiakaspalvelun ja myynnin sekä talouden ja rahoituksen alueilta.

Markkinointi-instituutti muodostaa yhdessä Rastorin kanssa valtakunnallisen yhteenliittymän, jonka missiona on yritysten, työn ja osaamisen uudistaminen. 

Jaa sivu