Rekrytoimme taloushallinnon ja finanssialan osaamispäällikön

Julkaistu 21.5.2019

Etsimme joukkoomme finanssialan ja taloushallinnon asiantuntijaa nimikkeellä osaamispäällikkö.

Rahoituksen ja finanssialan koulutustemme osaamispäällikkönä loistat paitsi koulutustemme kehittäjänä ja sisältövastaavana myös kouluttajan roolissa. Kehität koulutuksia asiakas- ja liiketoimintalähtöisesti. Työsi merkityksellisyys syntyy asiakkaiden kohtaamisista, ja aikuisopiskelijoidemme vaikuttavat kasvutarinat sekä nimetyn asiakkuuden vastuullinen hoitaminen innoittavat sinut hyviin tuloksiin. 

Voit olla koulutukseltasi esimerkiksi tradenomi tai kauppatieteiden maisteri. Sinulla on jo näyttöjä finanssialan ja taloushallinnon toimialaosaamisesta sekä työskentelystä liike-elämän asiakasrajapinnassa. Olet liiketoimintaorientoitunut ja motivoidut tuloksista. Koulutustoimialalla työskenteleminen on suunnitelmallista ja jämptiä. Viihdyt meillä, mikäli projektimainen työskentely on vahvuutesi ja olet toimintatyyliltäsi itsenäinen, joustava ja energinen. 

Saat työllesi liiketoimintayksikkösi ja talouden koulutuksista vastaavan tiimin tuen. Kollegasi ovat sitoutuneita, kunnianhimoisia ja asiantuntevia alan ammattilaisia. Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen, hyvät työsuhde-edut sekä modernit toimistotilat hyvien liikenneyhteyksien varrella Espoon Tapiolassa. Työnantajan hyvä maine ja tunnettu brändi takaavat vahvan alun urallesi Markkinointi-instituutissa. Lue lisää Markkinointi-instituutista työnantajana.

Odotamme sinua 130 ammattilaisen voimin konsernimme vahvistukseksi. Me kaikki Markkinointi-instituutissa ja Rastorissa haluamme mahdollistaa asiakkaillemme elämän suuntaa muuttavia oppimiskokemuksia. 

Odotamme hakemustasi saapuvaksi cv:n ja palkkatoiveen kera 6.6.2019 mennessä osoitteeseen rekrytointi@markinst.fi. Voit kysyä lisätietoja tehtävästä puhelimitse tarjoomapäällikkö Liisa Tuhkaselta tiistaina 28.5. klo 9–11 tai perjantaina 31.5. klo 12–15. Liisan tavoitat numerosta 050 401 4925.

Tee tunnistettava muutos urallesi ja ota yhteyttä!

Tehtävänimike: osaamispäällikkö
Työaika: toistaiseksi voimassa oleva, kokoaikatyö
Työ alkaa: mahdollisimman pian
Työpaikan osoite: Revontulentie 7, 02100 Espoo (Tapiola)

aikuisopiskelu-ryhma7.jpg

Olemme valmentaneet vuodesta 1930 lähtien yli 360 000 ihmistä muutoksen tielle. Vuosittain määrä kasvaa noin 4 200 aikuisopiskelijalla. 98 % asiakkaistamme suosittelee koulutustamme muille.

Koulutamme liiketoiminnan keskeisillä osa-alueilla. Tarjonnassamme on yli sata aihekokonaisuutta esimiestyön ja johtamisen, HR:n ja henkilöstöhallinnon, kiinteistönvälityksen ja isännöinnin, markkinoinnin ja viestinnän, asiakaspalvelun ja myynnin sekä talouden ja rahoituksen alueilta.

Markkinointi-instituutti muodostaa yhdessä Rastorin kanssa valtakunnallisen yhteenliittymän, jonka missiona on yritysten, työn ja osaamisen uudistaminen.

Jaa sivu