Ammatinvaihto isännöitsijäksi onnistuu

Julkaistu 18.8.2017

Isännöinnin ammattitutkinnon yhteyshenkilönä saan usein kyselyjä isännöintialasta kiinnostuneilta. Kysyjät ovat lähes poikkeuksetta töissä jollakin muulla toimialalla – osa isännöintiä lähellä olevilla aloilla, esim. kiinteistönhoitoon tai kiinteistönvälitykseen liittyvissä tehtävissä, osa aivan muunlaisissa tehtävissä. Yksi syy kyselyihin on varmaan hyvät työllistymismahdollisuudet: isännöitsijöitä tarvitaan aina, ja osa nykyisistä isännöitsijöistä on eläköitymässä.

Kysyjistä moni tuntee alan ainoan valtakunnallisen ja virallisen tutkinnon, isännöinnin ammattitutkinnon, ainakin nimeltä ja kyseleekin sen suorittamisesta. Tässä kohtaa innostuneelle alanvaihtajalle saattaa tulla yllätyksenä, että isännöinnin ammattitutkinto on ammatillinen tutkinto, joka suoritetaan isännöitsijän käytännön työtehtävissä oikeaa työtä tekemällä. Tämä saattaa ensikuulemalta karkottaa alanvaihtoajatukset. 

Tilanne ei kuitenkaan ole ammatinvaihtoa suunnittelevan kannalta ylitsepääsemätön – vaihtoehtoja on itse asiassa useitakin. Ammatinvaihtajan on siis mahdollista kouluttautua ja siirtyä isännöintialle. Ala edellyttää monipuolista osaamista, siksi etenemisjärjestys on juuri tämä. Isännöitsijäksi ei voi lähteä ilman vähintään alan perusosaamista, koskeehan se monenkin ihmisen suurinta omaisuutta eli kotia.

Isännöintialan harjoittelijasta isännöitsijäksi

Yksi vaihtoehto alanvaihtajalle on etsiä jokin isännöintitoimisto tai muu isännöintipalveluja tarjoava yritys ja pyrkiä sinne harjoittelijaksi tai avustavaksi isännöitsijäksi. Tärkeintä on, että esimerkiksi seuraavan vuoden aikana pystyy osoittamaan isännöinnin ammattitutkinnossa vaadittavaa osaamista. Silloin on mahdollista aloittaa isännöinnin ammattitutkinnon opinnot esimerkiksi Markkinointi-instituutissa, sillä tutkinnon suorittaminen edellyttää käytännön näyttöjen tekemistä. Opiskeluun liittyy tällaisessa tapauksessa aina myös ns. valmistavaa koulutusta, jossa opiskellaan koulutuspäivillä ja itse harjoittelemalla keskeisiä isännöinnissä tarvittavia asioita, kuten kiinteistöjuridiikkaa, taloutta, talotekniikka, asiakaspalvelua ja niin edelleen.


Alanvaihtajalle sopiva isännöinnin koulutus

Toinen, erityisesti ammattia vaihtaville Markkinointi-instituutissa suunniteltu reitti on opiskella ensin isännöinnin koulutusohjelma, työllistyä isännöintitoimistoon ja suorittaa sitten työkokemuksen karttuessa isännöinnin ammattitutkinto. Myös isännöinnin koulutusohjelmassa opiskellaan isännöinnissä tarvittavia aihealueita, kuten kiinteistöjuridiikkaa, taloutta, talotekniikka, asiakaspalvelua ja viestintää. Opintoihin kuuluu koulutuspäiviä sekä runsaasti erilaisia harjoituksia. Opinnot voi tehdä työn ohessa; sinulla pitää olla vain mahdollisuus vuoden aikana osallistua 10 koulutuspäivään. Kaikki muu opiskeluun liittyvä tapahtuu sinulle sopivana ajankohtana. Kun sitten opiskeluvuoden jälkeen toimit jo isännöitsijän tehtävissä, voit suorittaa isännöinnin ammattitutkinnon – muuta opiskelua ei enää siinä vaiheessa tarvita, näytät vain osaamisesi toteen.
 

Rahoitusta isännöitsijän opintoihin

Kouluttautumisvaihtoehtoihin on saatavilla myös rahoitusta. Tutkintotavoitteiseen koulutukseen on aina helpompi saada tukea, ja niinpä meillä Markkinointi-instituutissa on mahdollisuus pitää isännöinnin ammattitutkinnon omavastuuosuus hyvin edullisena. Lisäksi tutkintotavoitteiseen koulutukseen on mahdollista sopia oppisopimus opiskelijan, kotipaikkakunnan oppisopimustoimiston ja työnantajan (esim. isännöintitoimisto) kesken. Tällöin koulutus on maksutonta niin opiskelijalle kuin työnantajallekin. Katso myös muita mahdollisia tukivaihtoehtoja aikuisopiskeluun. 


Nykyajan isännöitsijä on myös taitava viestijä

Isännöinnistä on Suomessa tehty erilaisia asiakastyytyväisyystutkimuksia, joista monissa tärkeimmäksi isännöitsijän ammattitaidon ja osaamisen kehittämisalueena on noussut vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Tästä voi monella olla omakohtaisia kokemuksia. Asukkaiden erilaiset tarpeet ja toimintatavat tekevät isännöitsijän viestinnästä haasteellisen. Kiinnitämme koulutuksissamme vuorovaikutusvalmiuksiin, viestintään ja asiakaslähtöisyyteen erityistä huomioita, mistä olemmekin jo saaneet kiitosta opiskelijoiltamme.
 

Jaa sivu