Koulussa opittu vanhenee – ajattelun taito ei koskaan

Julkaistu 22.5.2018

Kannattaako kiinteistöä hoitaa, jotta vältytään isoilta investoinneilta tulevaisuudessa? Kannattaako panostaa ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon ja näin säästää kustannuksia tulevaisuudessa? Kannattaako investoida lasten ja nuorten koulutukseen, jottei yhteiskunnalle tulisi myöhemmin isoja kuluja? Alan ammattilaisten vastaus on, että tulee halvemmaksi hoitaa ennakkoon kuin vastata räjähtävistä kuluista sitten joskus. 

Huomaan, että monilla aloilla vaikuttavuutta ja hyötyä katsotaan tulevaisuushattu päässä. Samalla mietin, onko ennalta ehkäisyn periaate sovellettavissa työelämäkoulutukseen. Usein huonoina aikoina pihistetään juuri koulutuksesta. Yritykset eivät kuitenkaan hyljeksi sitä, päinvastoin. Koulutusinvestoinneilla ne etsivät ratkaisuja päivän polttaviin tarpeisiin. Ne myös haluavat kuitata hyödyn heti arjen toiminnassa.

Hyöty heti vai tulosta tulevaisuudessa? 

Olen seurannut työelämää vuosikymmeniä. Saatan itsekin joskus vähätellä muutoshypetystä – onhan muutoksia koettu ennenkin. Mutta pakko on todeta, että nykyvauhti on yllättävän kova. Sekä yksilön että yrityksen koulutustarpeita ohjaavat ajankohtaiset pulmat, joihin on pakko saada lisäosaamista. Mutta riittääkö, että työntekijät pidetään ajassa kiinni? Tuntuu hurjalta todeta, ettei riitä. Nyt kannattaa lakata etsimästä pikavoittoja ja valmistautua vankemmin tulevaisuuteen.

Syntyykö säästöjä tulevaisuudessa, jos nyt investoidaan riittävästi henkilöstön koulutukseen? Ennustaminen on vaikeaa, mutta se tiedetään, että tulevaisuudessa kaikessa työssä kasvaa ainakin ajatustyön osuus. Työelämän koulutuksessa tehokkuutta ja vaikuttavuutta voidaan lisätä tarkastelemalla sitä myös ennalta ehkäisevänä toimintana. Onko ennalta ehkäisevää tarjota kaikkien kaipaamia kikkoja ja keinoja päivänpolttavien pulmien ratkomiseksi? Eikö se ole vain muutaman oireen hoitoa? 

Pitkäkestoista vaikuttavuutta tuo työntekijän oman ajattelun kehittäminen. Siinä altistuu hedelmälliseen epävarmuuden tilaan kysymään, olenko oikeassa vai väärässä. Se pakottaa perusteltuun päätöksentekoon ja innovatiivisiin ratkaisuihin silloinkin kun varmaa, vanhaa reseptiä ei ole. Näin on mahdollista pysyä mukana kovassa muutosvauhdissa myös silloin kun tuoreimmat kikkakolmoset ovat jo vanhentuneet. 

Henkilöstökoulutusta pitää rohkeasti tarkastella ennalta ehkäisevänä panostuksena, jatkuvana opintopolkuna kohti tulevaa. Vahvempi ennakoiva toiminta on edullisempaa kuin osaamisvajeen paikkaaminen jälkikäteen. Uskon, että ottamalla ennakoivan asenteen koulutukseen niin yksilö kuin yritys voivat saada kestävän pohjan, jonka vaikutukset ovat laajoja ja kauaskantoisia. Uskon sellaisen tuovan kestäviä kustannussäästöjä.
 

Jaa sivu