Muutoksen ammattilaiset -blogi

      Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

22.11.2016 Maria Mäenpää

Ei kannettu muutos kaivossa pysy

 

Ei kannettu muutos kaivossa pysy 

Kävin jokin viikko sitten fysioterapeuttini kanssa filosofisen keskustelun muuttumisesta. Kyllä, myös onnistunut fysioterapia on muutosprosessi itsekuria vaativine harjoitteluineen ja epätoivon hetkineen – mutta myös palkitsevine oivalluksineen. En voinut olla vertaamatta asiaa aikuiskoulutukseen ja oman itsensä kehittämiseen.

Markkinointi-instituutin asiakaslupauksena on Tunnistettava muutos. Tiedän, ei lähtökohtaisesti kukaan meistä halua muuttua. Me vain haluamme, että muutos tapahtuu. Ilmiintyy. Laskeutuu päällemme. Joku sen meille tekee, kun odottelemme jatkamalla omaa elämäämme niin kuin aina ennenkin. Lähetämme tilauksen muutoksesta, ja eräänä aamuna heräämme esimerkillisinä esimiehinä, luovuutta kukoistavina markkinoijina, digipioneereina ja tulosta takovina myyjinä.

Nykyaikainen länsimainen yhteiskuntamme on saanut meidät uskomaan, että kaikkea voi shoppailla kaupan hyllyltä 24/7 ilman omaa vaivannäköä, kotiovelle toimitettuna: leivänpaahtimia, autoja, elämyksiä. Lopputulos kuuluu minun oikeuksiini ja minä voin sen hankkia, kun vain haluan, ilman varsinaista ponnistelua. Fysioterapeuttini kertoi, kuinka hänen puheensa itsekurista tavoitteen saavuttamisessa saa valitettavan usein asiakkaassa aikaa röhönaurun. ”Eikun ihan oikeesti hei. Tee sä nyt jotain, että tulen kuntoon.”

Kaikkien näiden pikavoittoja lupaavien mainoslauseiden keskellä ei raaka duuni meinaa jaksaa innostaa. Miksi muka emme voisi shoppailla myös sisäistä kasvua, fyysistä ja henkistä hyvinvointia, tyydytystä tuottavia oivalluksia? Varsinkin kun miten meidät on koodattu pysymään sellaisina kuin olemme, kuten viestinnän ammattilainen Sanna Fäldt raa’asti toteaa.

Muutos alkaa, kun pysähdyt

Todellista muutosta varten täytyy nähdä vaivaa. Muutos vaatii aina pysähtymistä oman tekemisen äärelle. Kuuntelemista. Mitä teen nyt? Teenkö tätä siten kuin haluan? Viekö tämä minua kohti tavoitettani? Mikä on tavoitteeni?

Fysioterapiassa se tarkoittaa, että vertaan sitä, miten oma kehoni toimii, siihen, miten sen pitäisi toimia. Tunnustelen, milloin se yhtäkkiä livahtaa väärälle liikeradalle. Pohdin, miten sen korjaan. Työelämässä se tarkoittaa, että mietin päivittäin, voisiko tämän tehdä paremmin. Saisinko parempia tuloksia tai nopeammin, jos muuttaisin jotain? Millainen tekeminen vie minua kohti tavoitteita?

Itkeäkö surusta vai ilosta?

Todellinen kasvu edellyttää nöyrtymistä. Luopumista. Rohkeutta kokeilla uutta. Armollisuutta tehdä virheitä. Aikaa. Itsekuria toistaa ja toistaa. Se tarkoittaa henkistä hikeä ja vähintäänkin pientä painimatsia muutosvastarinnan kanssa. Kyynelkin voi tirahtaa, kuten opiskelijamme Tanja Hovi myöntää.

Mutta vastapainona muutos on myös kaikkea muuta kuin tuskaa. Muutosta tehdessään saa kokea satoja oivalluksia, jakaa upeita yhteistyön hetkiä, häikäistyä kirkkaista idealampuista ja hykerrellä pomon ja kollegoiden kiitoksista. Saa iloita siitä, miten polvi taipuu viikosta toiseen puoli senttiä enemmän.

Meiltä elämysten ostelijoilta on unohtunut, miltä tuntuu se, kun rankan matkan jälkeen saavuttaa tavoitteensa. Tiedätkö sen tunteen, kun ensimmäistä kertaa ajoit yksin autolla? Tai kun leivoit ensimmäiset onnistuneet korvapuustisi? Sitä se muutos on, onnistumisia – minä pysty tähän!

Vain sinä saat sinut kehittymään

”Kukaan ei saa teitä oppimaan mitään. Antakaa kaikki kunnia itsellenne, jos opitte jotain”, vuorovaikutusvalmentaja Perttu Laaksonen totesi Tiedottajan tutkinnon koulutuspäivässä.

Muutoksen lähtökohta on meissä itsessämme. Jos emme pysähdy kysymään kysymyksiä, ei vastauksesta ole mitään hyötyä, vaikka sitä huudettaisiin korvaamme kuinka lujaa. Jos emme ole ensin itse oivaltaneet, missä liikerata lipsahtaa ideaalin ulkopuolelle, emme osaa ottaa ratkaisua käyttöön, vaikka se meille nenän eteen tarjoillaan. Ei kannettu muutos kaivossa pysy.

Pysähdytään siis, siskot ja veljet, tarkastelemaan kriittisesti omaa tekemistämme. Muutos alkaa siitä.

 

***

Haluatko pysyä ajan tasalla omasta alastasi? Jätä yhteystietosi, niin saat tietoa aikuiskoulutuksesta ja ajankohtaisista työelämän ilmiöistä sekä annat Markkinointi-instituutille luvan markkinoida sinulle palveluitaan. Lisäksi kuulet ensimmäisenä eduistamme ja kampanjoistamme.

 

Jaa tämä artikkeli:

 

 

 

 

 


Maria Mäenpää

viestintäsuunnittelija
Markkinointi-instituutti

Linken    Twitter

Maria etsii ja jakaa tarinoita vaikuttavista oppimiskokemuksista ja liiketoimintaa muuttaneista kehittymistarinoista. Hän kirjoittaa aikuiskoulutuksen hyödyistä ihmisille ja organisaatioille, osaamisen merkityksestä työelämässä sekä koulutuksen motivoivasta voimasta. Maria hykertelee, kun asiat kerrotaan niin kuin ne ovat – selkeästi, suoraan ja asiakkaan ymmärtämällä kielellä.

 

                                                 

Lue myös nämä kirjoitukset:

 

Ansaitsen työpaikkani joka päivä

Ansaitsen työpaikkani joka päivä

Eija Huttunen, johdon assistentti, Markkinointi-instituutti

 

Millaista osaamista asiantuntija-ammateissa tulevaisuudessa edellytetään

Millaista osaamista asiantuntija-ammateissa tulevaisuudessa edellytetään?

 

Ei kannettu muutos kaivossa pysy