Muutoksen ammattilaiset -blogi

      Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

23.3.2017 Kirsi Hanhisalo

Esimies pilaa elämäni

 

Esimies pilaa elämäni 

Juhan unelma on toteutunut. Kiiltävä käyntikortti työpöydällä kertoo, että hänet on juuri nimitetty esimieheksi. Huippuasiantuntija on valittu kollegojensa esimieheksi. Johtajan mielestä ansioidensa mukaan, kollegojen mielestä täysin väärin perustein. Juhakin koki tilanteen kiusalliseksi, mutta hän päätti onnistua uudessa roolissaan. Juha sai kouraan esimiehen perehdyttämisoppaan ja roppakaupalla onnentoivotuksia.

Kun kuherruskuukausi uudessa roolissa oli ohi, intohimo oli muuttunut uuvuttavaksi selviytymistarinaksi. Juhan päivät täyttyivät entistä vaativammista asiakasprojekteista ja uupuneiden työntekijöiden neuvottelupalavereista työterveyshuollon kanssa. Illat kuluivat budjettia rustatessa ja kannattavuuslukuja analysoidessa. Päätöksenteko oli entistä haasteellisempaa. Johdon asettamat myyntitavoitteet jatkuvasti kiristyvässä kilpailutilanteessa tuntuivat lipuvan liian kauas. Positiivista palautetta ei kuulunut enää kenenkään suusta. Tiimiläiset yrittivät selviytyä arjen rutiineista ja peruskohteliaisuudetkin unohtuivat. Vuosien kuluessa asiantuntijuuskin alkoi hukkua ja ajatus downsiftaamisesta ja esimiestehtävän luovuttamisesta robotille alkoi kuulostaa Juhasta yhä houkuttelevammalta.

Esimiestyön kehittäminen on globaalistikin haastavaa

Tätäkö unelmieni esimiestyö oli? Eikö kukaan kertonut, mitä johdon ja johdettavien välissä tapahtuu? Kuka auttaa pomoa? Mitä tapahtui Juhalle, joka oli päättänyt selviytyä?

Useat tutkimukset ja selvitykset osoittavat, että esimiestyössä onnistuminen on haasteellista. Lähes 90 prosenttia maailman HR-johtajista arvioi, että esimiestyön kehittäminen on yksi haasteellisimmista kehittämisalueista.

Esimiestoiminnan DNA vie napakymppiin

Koska hyvät esimiestaidot ovat organisaation hyvinvoinnin ja tuottavuuden perusta ja hyvä esimiestoiminta kilahtaa euroina organisaation kassaan, kannattaa siihen satsata. Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden tutkimusjohtaja Marko Kesti esittää ratkaisuksi esimiestoiminnan DNA:ta, jossa johtamisen strategia, tilannetaju ja johtamisosaaminen varmistavat ylivoimaisen kilpailuedun.

Kun esimieskäytännöt, empatia ja oma strategia tavoitteiden saavuttamiseksi on kunnossa, on esimiestyön napakymppi lähellä. Niin kauan kun meillä on vielä esimiehiä ja kaikki tiimit eivät ole innovatiivisten start-uppien mukaisesti itseohjautuvia, esimiestyö on syytä hioa huippuunsa. Suomessa ei olisi kilpailukykyongelmaa, jos lähiesimiestoiminta olisi paremmalla tolalla, toteaa Kesti.

Esimiesrooli on oma asiantuntijatehtävänsä

Myös uudella esimiehellä uudessa roolissa tulee olla mahdollisuus onnistua. Esimiestyö on asiantuntijatehtävä. Se on asiantuntijuutta kuunnella, huomioida ja arvostaa toista ihmistä. Se on liiketoimintaosaamista, kykyä tulkita työlainsäädäntöä, asettaa tavoitteita ja rakentaa myönteistä viestintäkulttuuria. Se on kykyä johtaa itseä, tuottaa arvoa muille ja rakentaa luottamusta ympärilleen. Tarinan Juhalla esimiestyön perusopit olivat jääneet ensimmäisinä vuosina väliin, mutta lopulta hänelle kävi hyvin. Hän hakeutui esimieskoulutukseen.

Mutta mitä kuuluu nyt keväällä 2017 henkilölle, joka oli raapustanut Kansallisteatterin Lavaklubin naistenhuoneeseen vuonna 2012 ”Esimies pilaa elämäni”? Kuka välittää? Kuka auttaa hänen pomoaan?




***

Haluatko pysyä ajan tasalla omasta alastasi? Jätä yhteystietosi, niin saat tietoa aikuiskoulutuksesta ja ajankohtaisista työelämän ilmiöistä sekä annat Markkinointi-instituutille luvan markkinoida sinulle palveluitaan. Lisäksi kuulet ensimmäisenä eduistamme ja kampanjoistamme.

 

Jaa tämä artikkeli:



 

 

 

 

Kirsi Hanhisalo

kehittämispäällikkö,
esimiestyön ja yrittäjyyden koulutukset, Markkinointi-instituutti

LinkedIn    Twitter  

Kirsin mielestä jokainen voi olla oman työnsä johtaja ja oman elämänsä yrittäjä. Kirsi on esimiestyön, johtajuuden ja yrittäjyyden moniosaaja, joka nauttii sekä käytännön asiakastyöstä että teorioiden penkomisesta. Hänen intohimonaan ovat oppimisen uudet ratkaisut: niillä hän haluaa varmistaa yksilöiden urapääoman arvonnousun ja organisaatioiden strategisen kyvykkyyden.  


Uutuus!
Uusi esimies -verkkokoulutus


Opiskele omaan tahtiin verkossa!

  • Talouden ja kannattavan liiketoiminnan perusteet
  • Työoikeus ja työlainsäädäntö esimiestyössä
  • Itsensä johtaminen, oma johtamistyyli
  • Esimies vuorovaikuttajana

Koulutuksen päätyttyä ymmärrät esimiehen vastuut ja velvollisuudet sekä osaat johtaa itseäsi ja tiimiäsi kohti tuloksia.

Lue lisää ja ilmoittaudu >


Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET


Kehity tavoitteelliseksi ja menestyneeksi esimieheksi! JET soveltuu johtajille, esimiehille ja asiantuntijoille, joilla on jo käytännön kokemusta oman alueensa johtamisesta.

Kesto n. 18 kk (yksilöllinen opiskeluohjelma)

Lue lisää ja ilmoittaudu >

                                             

Webinaari: Tulevaisuuden esimiestaidot: epävarmuudesta elämäntapa 


ue myös tämä kirjoitus:

 

Pysähtymällä opimme eniten onnistumisista ja epäonnistumisista

Esimies tekee epävarmuudesta elämäntavan

Vierasbloggaaja Laura Lares

 


Esimies pilaa elämäni