Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

10.10.2016 Mauri Halonen

Johtaja jaksaa, kun optimoi – 7 teesiä

 

 

En osallistu triathloniin, en juokse maratonia, en tee pitkiä vaelluksia, en voita turnauksia. Minulle ei ole huippu-urheilijan fysiikkaa. En ole sankariainesta. Voin kuitenkin hyvin ja saan aikaan tuloksia. Vaaditaanko johtajalta joitain poikkeuksellisia fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia? Olisi mukava vastata, että vaaditaan. Alustin keväällä 2016 erään suomalaisen pörssiyhtiön Business Breakfast -seminaarissa teemasta Johtaja – liike-elämän huippu-urheilija.

Seminaarin järjestäjä oli kutsussaan nostanut esille seuraavia näkemyksiä: tuloksenteko, tasapainoilu ja voittaminen alati muuttuvassa bisnesmaailmassa vaativat monia huippu-urheilijankin ominaisuuksia: hyvää kuntoa, terveyttä, tavoitteellisuutta, mittaamista, rajanvetämistä, itsestään ja lähipiiristään huolehtimista.

Mietin pitkään omaa näkemystäni aiheeseen, ja päätin otsikoida 20-minuuttiseni Hyvällä sykkeellä ilon kautta. Tutkittua, tieteellistä faktaa en pyrkinytkään esittämään, vaan päätin tukeutua omaan subjektiiviseen näkemykseeni sekä 15 vuoden henkilökohtaiseen kokemukseen johtamisesta.

Terve pää ja kohtuullinen kunto

Itse näen johtamisen ammatinvalintana, jossa ominaisuuksina riittävät terve pää ja kohtuullisen hyvä fyysinen kunto. Halu sitoutua ja kantaa vastuu omasta ja muiden tekemisestä edesauttavat ammatissa pärjäämisessä. Substanssiosaamista vaaditaan, kuten jokaisessa ammatissa. Siinä ei koskaan olla valmiita, ei johtajanakaan. Uuden oppiminen ja muutokseen sitoutuminen ovat elinikäinen prosessi.

Johtamisen paineet ovat niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin. Psyyke kuormittuu ja keho rasittuu pitkistä päivistä, vastuusta ja kiireen tunnusta. Stressihormonit rasittavat kehoa omalla armottomuudellaan.

Miten tämän kaiken voisi kokea hyvänä sykkeenä ja ilona?

Hyvän sykkeen ja ilon teesit

  1. Älä murehdi niitä asioita, joihin et voi vaikuttaa.
  2. Sammuta aivot. Varmista hyvä yöuni.
  3. Optimoi. Älä minimoi, älä maksimoi.
  4. Uteliaisuus on innostuksen lähde.
  5. Laita fysiikka kuntoon.
  6. Harrasta itseironiaa.
  7. Ole armollinen.

Nämä kaikki teesit on helppo sanoa ja todeta. Mutta nämä kaikki ovat myös toteutettavissa. Se toki vaatii päätöstä, halua ja sitoutumista.

Osittain teesit sotivat vastaan käsitystä menestyvästä johtamisesta ja johtajasta. Olisi tähdättävä huipulle ja sitouduttava huippu-urheilijan tapaan kaiken antamiseen ja itsensä likoon laittamiseen. Johtamisessa ei tavoitella pääsääntöisesti kuntohuippua, tehdä peruskuntokautta, tyhjentäviä harjoituksia, käydä korkean paikan leireillä eikä pidetä omaa menestystä päämääränä.

Johtaminen tehdään arjen tasolla tasaisen taulukon mukaan ja päämääränä on organisaation menestyminen pitkällä aikavälillä. Tämä vaatii johtajalta pitkäkestoista jaksamista, intoa ja uudistumiskykyä. Ilosta ja intohimosta me elämme.

 

Tämä on ensimmäinen bloggaus Maurin Johtaja jaksaa, kun optimoi -blogisarjasta. Tulevissa kirjoituksissa hän avaa tarkemmin seitsemää hyvän sykkeen ja ilon teesiä.

 

***

Haluatko pysyä ajan tasalla omasta alastasi? Jätä yhteystietosi, niin saat tietoa aikuiskoulutuksesta ja ajankohtaisista työelämän ilmiöistä sekä annat Markkinointi-instituutille luvan markkinoida sinulle palveluitaan. Lisäksi kuulet ensimmäisenä eduistamme ja kampanjoistamme.

 

Jaa tämä artikkeli:


 

 

 

 

Mauri Halonen

aluejohtaja, Oulu, Markkinointi-instituutti

LinkedIn

Voiko monimutkaista ja alati muuttuvaa maailmaa ymmärtää niin, että siellä voisi toimia rationaalisesti? Mauri Halonen, Markkinointi-instituutin Oulun yksikön aluejohtaja, katsoo maailmaa ja sen muutosta kansantaloustieteilijän yksinkertaistavasta näkökulmasta. Hänen intohimonaan ovat liiketalouden prosessien yksinkertaistaminen, selkeyttäminen ja tehostaminen sekä ihmisten toiminta työyhteisöissä.

 

                        

Lue myös nämä:

 

Yksin äärirajoilla

Toni Berkowits, toimitusjohtaja,
Markkinointi-instituutti

 

Tee työtä, jota rakastat

Tanja Hovi, opiskelijabloggaaja

 

Matkalla johtajaksi?

Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET

n. 18 kk, oman työn ohella
1520 € + tutkintomaksu 58 €

Lue lisää ja ilmoittaudu:
Johtamisen erikoisammattitutkinto, JET


"Mikään ei ole ollut ennallaan Johtamisen erikoisammattitutkinnon opiskeltuani."
- Anne Karlsson, johtava konsultti, Rejlers

Tutustu opiskelijoiden kokemuksiin >

 

Johtaja jaksaa, kun optimoi – 7 teesiä