Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

23.9.2016 Anne Niemi-Hakala

Koulutuksella kikyä ja kykyä

 

 

Olemme jo vuosien ajan tottuneet mantraan, että kohta se nousukausi alkaa, pakkohan sen on. Eihän tätä taantumaa voi ikuisesti jatkua? Alhaisesta korkotasosta huolimatta talous ei ole kuitenkaan lähtenyt kasvuun, työttömyys vaivaa ja vaikeasti työllistyvien määrä kasvaa.

Mediassa syytellään hallitusta, päättäjiä, kansainvälisiä kriisejä. Me kansalaiset syyttelemme työvoimapolitiikkaa, työnantajaa ja vaikkapa katalia työkavereita, jotka vain varmistelevat omia työpaikkojaan. Puhumattakaan siitä digi-alkuisesta muutosprosessista, joka on muuttunut joidenkin mielessä mahdollisuudesta uhaksi.

Kuka voi vaikuttaa?

Kuka vastaa siitä, miten Suomella menee? Sinä. Sinä voit vaikuttaa. Pitämällä huolta omasta osaamisestasi. Emme voi jäädä vain jännäämään, mitä omalle tehtävälle käy: katoaako työpaikka alta, kenties koko ammatti?

Mikäli olet yrityksen päättävässä asemassa, vaikutat huolehtimalla koko henkilöstön kyvykkyydestä. Varmista, että organisaatiosi osaa ja haluaa. Varmista, että työpaikallasi on tuoretta osaamista ja sitä myös jaetaan siellä.

Opimme työssä, ja työtä tekemällä kehitämme organisaatioitamme. Se ei kuitenkaan tapahdu vanhaa toistamalla. Jotta ihmiset haluavat kehittyä, uudistua ja oppia uutta, pitää organisaatiokulttuurin tukea sitä. Esimiesten valmentaminen on yhtä tärkeää kuin yksilön substanssiosaamisen kasvattaminen.

Sovelton toimitusjohtaja Sanna Varpukari esittää vahvan väitteen Kauppalehdessä 29.8.: ”Vanhentunut osaaminen syynä työttömyyteen.” Totuus on usein kipeä myöntää. Pitkäkään kokemus ei auta, mikäli teknologian mukanaan tuomat uudet työn tekemisen tavat eivät jalkaudu arkeen työtä kehittämään.

Kohti avoimempaa toimintamallia

Miten tuetaan nuoremman työntekijäsukupolven omaksumaa jakamistaloutta, kun edellinen sukupolvi on kasvatettu omistamaan kaikki ja mieluummin yksin? Tuotekehitys on tästä hyvä esimerkki. Ollaan totuttu siihen, että uudet tuoteaihiot ovat piilossa viimeiseen asti, usein myös henkilökunnalta. Jakamistaloudessa uusi tuote kehitetään yhdessä ostavien asiakkaiden ja loppukäyttäjien kanssa. Yhteisessä ekosysteemissä kehitettynä hoituu samalla tuotteen markkinakartoitus ja testaus.

Tiedolla ei ole arvoa ennen kuin sen on jakanut toisten kanssa. Sosiaalisessa mediassa jaetut kiinnostavat sisällöt ja yhteisössä asiakkaalle tuotettu arvo palaa kyllä takaisin. Organisaatioiden intranet ei ole enää yhdensuuntaista ja johdettua tiedottamista, vaan esimerkiksi Yammerin avulla kaikki osallistuvat tiedon tuottamiseen, innovointiin ja toiminnan kehittämiseen.

Tuore osaaminen uudistaa koko organisaatiota

Tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä taitoja työelämässä ovat vahvat viestintä- ja vuorovaikutustaidot, utelias ja kehityshaluinen mieli sekä kyky sopeutua jatkuviin muutoksiin. Aikuisopiskelu voi olla mahdollisuus asettaa kykynsä ja asenteensa uuteen asentoon. Koulutuksen avulla koko organisaatio uudistuu. Vanhaa toistamalla saadaan vanha tulos eikä se riitä nostamaan Suomea uuteen nousuun.

Hasan & Partnersin toimitusjohtaja Eka Ruola väittää 2.9. blogissaan, että markkinointi pelastaa Suomen. Panostamalla enemmän markkinointiin yrityksen on mahdollista saada investointi moninkertaisesti takaisin. Hyviä esimerkkejä löytyy jo naapurimaasta Ruotsista. Markkinointiin panostaminen ei tarkoita vain eurojen lisäämistä mainontaan. Markkinointiväen osaaminen on elintärkeässä roolissa, sillä muutoksen vauhti on siinä kentässä ollut huikea. Investoinnit on osattava suunnitella asiakaslähtöisesti, ja tuloksia on mitattava jatkuvasti. Markkinoinnin vaikuttavuus pitää osata esittää luvuin ja mittarein. Päivitetty osaaminen nostaa yksilön ja yrityksen kilpailukykyä ja kyvykkyyttä. Näe omat mahdollisuutesi! Sinä voit vaikuttaa!

Mikä on mielestäsi koulutuksen merkittävin hyöty? Minkä alan ammattilaisia omassa organisaatiossasi tarvitaan turvaamaan tulevaisuuden kasvu? Vastaa kyselyyn, voit voittaa koulutusta itsellesi.


 

Kirjoitus on alun perin julkaistu Talouselämän sivustolla 5.9.2016.


 

***

Haluatko pysyä ajan tasalla omasta alastasi? Jätä yhteystietosi, niin saat tietoa aikuiskoulutuksesta ja ajankohtaisista työelämän ilmiöistä sekä annat Markkinointi-instituutille luvan markkinoida sinulle palveluitaan. Lisäksi kuulet ensimmäisenä eduistamme ja kampanjoistamme.


Jaa tämä artikkeli:


 


 


 

 

 

 

Anne Niemi-Hakala

markkinointi- ja viestintäjohtaja,
Markkinointi-instituutti

LinkedIn    Twitter

Anne Niemi-Hakalalla on avoin ja intohimoinen suhde työhönsä. Hän menetti sydämensä palvelumarkkinointiin jo vuosikymmeniä sitten, ja on saanutkin vastata siitä monipuolisesti eri organisaatioissa. Hän syttyy asiakkaista ja arvon tuottamisesta heille – siiloutunut sooloilu vastaavasti saa hänet sammumaan. ICT-alan kokemus on antanut hänelle laajemman näkemyksen nykyiseen asiakkaiden työn tekemisen kehittämiseen. Niemi-Hakala kannustaa jokaista elinikäiseen oppimiseen ja toteuttaa tätä omassa elämässään opiskellen ja avoimesti uusia asioita seuraten.

 

 

 

Lue myös nämä kirjoitukset:

 

Kuka vastaa siitä, miten Suomella menee? Sinä.

 

Suomi nousee markkinointi-investointeja lisäämällä

Maria Mäenpää, viestintäsuunnittelija, Markkinointi-instituutti

 


 

Koulutuksella kikyä ja kykyä