Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

8.12.2015 Terhi Hakkarainen, opiskelijabloggaaja

Anna uran viedä: miten lakia lukenut antautui markkinointiuralle

 

 

Haluan kertoa tarinan, miten oikeustiedettä opiskellut voi päätyä markkinoinnin tehtäviin. Kyllä, joku muukin on tätä ääneen ihmetellyt!

Omat työtehtäväni ovat kulkeneet perinnän asiantuntijasta asiakaspalveluvastaavaksi ja myynnin kautta markkinointipäälliköksi. Jo lakiasioiden asiantuntijatehtävissä markkinoinnin tehtävät kulkivat mukana oman työni ohessa; asiakasviestintää, tapahtumien järjestämistä ja esitteiden suunnittelua. Pikkusormi markkinoinnille tuli annettua jo varhain…

Omasta esimerkistäni tiedän, että oikeustiedettä lukeneena voi siis päätyä markkinointihommiin. Miksei siis sairaanhoitajaksi opiskellut voisi päätyä perintähommiin tai opettaja aloittaa laulajan uran? Tämä on lohdullinen ajatus, sekä henkilökohtaisesti että vanhempana. Jos siis kuulut vanhempiin, jotka murehtivat jälkikasvunsa opiskelupaikan valintaa, teet sen turhaan. Uskon, että todella harva opintojaan suunnitteleva vai vastavalmistunut nuori tietää, millaisia työtehtäviä tulee uransa aikana tekemään. Oma merkityksensä on sattumalla. Millaiselta alalta löytyy ensimmäinen työpaikka? Miten ensimmäinen työnantaja ja esimies huomaavat nuoren työntekijän vahvuudet?

Sattuma voi olla merkittävässä osassa uran alussa, mutta sen varaan ei kuitenkaan kannata tuudittautua. Jokaisella on vastuu omasta osaamisestaan. Vastuu kulkee mukana koko uran ajan, peruskoulutuksesta ja työvuosista riippumatta. Olen itse ollut aktiivinen kouluttautuja ja haluan kannustaa siihen kaikkia muitakin. Kun vastuualue töissä on muuttunut, olen itse pitänyt huolen siitä, että työnantaja on ymmärtänyt kyseistä vastuualuetta koskevan kouluttautumisen merkityksen. Voi olla, että työnantajakin sen olisi huomannut, mutta parempi olla itse aktiivinen.

Kun siirryin myynnin vetäjästä markkinointiin ja aloitin katselemaan maailmaa markkinointipäällikön silmin, otin heti työnantajani kanssa esille koulutuksen. Erilaisista vaihtoehdoista olin itselleni sopivimmaksi valinnut Markkinointi-instituutin järjestämän Markkinoinnin johtamisen tutkinnon eli MJD-koulutuksen, ja olen valitsemaani koulutukseen erittäin tyytyväinen. Markkinointi-instituutissa olin opiskellut jo perinnän asiantuntija-aikoina, joten tietoa ja luottamusta tähän kouluttajaan oli jo ennakkoon. MJD-tutkinnossa puhutteli sekä koulutuksen kokonaisvaltaisuus että sopiva käytännönläheisyys. Oma ajatukseni kaikissa tehtävissä on ollut se, että ei voi olla ”vain” päällikkö tai johtaja, vaan on hyvä osata vähintään osa vastuualueeseen kuuluvista tehtävistä myös käytännössä. Parhaat ideat syntyvät useimmiten ”hands on”.

Markkinointipäälliköltä vaaditaankin tänä päivänä melkoista moniosaajuutta. Viestinnällisen osaamisen, visuaalisen silmän, projektijohtamisen sekä kokonaisuuksien ja liiketoiminnan tavoitteiden hahmottamisen lisäksi työpöydälle on uinut kasvava määrä tietotekniikkaa. Digitaalisen markkinoinnin keinot ja näiden analysointi, puhumattakaan markkinoinnin automaatiosta vaativat tietoteknistä osaamista. Ihannetilanteessa markkinointitiimissä tulisikin olla analytiikkaan ja dataan hurahtanut nörtti, liiketoiminnan kovista numerotavoitteista innostuva controller, visuaalisuuden kautta maailman näkevä AD ja vaikeat asiat helpoiksi viestivä kirjailija. Unohtamatta esiintyvää taiteilijaa. Vähintään.

Onko markkinointipäällikön tehtävä omalla urallani se viimeinen? En voi tietää, mutta edellytyksiä on, koska tässä ammatissa ei voi koskaan olla valmis: Tämän asian voisi sanoa vielä ytimekkäämmin. Tämä teksti ei toimi yksinään, tarvitaan kuva. Entä miten asiakkaani tuolla maailmalla koki tämän omasta mielestäni täydellisen tekstin ja täydellisen kuvan yhdistelmän? Ai, ei oikein mitenkään. Otetaanpa uusiksi ja opitaan samalla.

 

Kirjoitus on alun perin julkaistu MARK Suomen Markkinointiliitto ry:n blogissa.  

***

Haluatko jatkossa saada Markkinointi-instituutin uutiskirjeen? Liittymällä tilaajaksi saat tuoreimmat tiedot ajankohtaisista koulutuksista, kampanjoista ja työelämän kiinnostavista ilmiöistä.

 

 

 


 

 

 

 

Terhi Hakkarainen

markkinointipäällikkö, Visma Duetto Oy
Muutoksen ammattilaiset -opiskelijabloggaaja

LinkedIn

Terhi Hakkarainen toimii markkinointipäällikkönä Visma Duetto Oy:ssä, joka tarjoaa yrityksille perintä- ja lakipalveluita sekä näihin liittyvää koulutusta ja neuvontaa. Hakkarainen on koulutukseltaan varanotaari ja hän on täydentänyt opintojaan esimerkiksi suorittamalla Markkinointi-instituutissa luottotutkinnon (LTS) sekä viimeisimpänä Markkinoinnin johtamisen tutkinnon (MJD). Terhi on toiminut pitkään myös perinnän asiantuntijatehtävissä ja kouluttajana, ja näistä ansioista luottoalalla toimiva yhdistys Luottomiehet ry valitsi hänet vuonna 2013 Vuoden Luottomieheksi.

 

 

 

Anna uran viedä: lakia lukenut antautui markkinoinnille