Muutoksen ammattilaiset -blogi   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

29.12.2014 Toni Berkowits

Oppimiskokemuksia laiskalle

 

 

On toukokuun 13. päivä vuonna 1940. Pääministeriksi astunut Churchill lausuu kuolemattoman lauseensa: ”Minulla ei ole teille tarjota mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä”.

Lähtökohtaisesti tuo lause, verta lukuun ottamatta, voisi kuulua myös valmentajalle, joka haluaa nostaa koulutettavat uudelle ammatilliselle tasolle. Ihminen on laiska ja uuden oppiminen vaatii lähes poikkeuksetta uurastusta. Jotta voi nousta uudelle tasolle, täytyy sietää epämukavuutta.

Onko siis väärin luvata, että oppiminen voisi olla hauskaa?

Hauska ja helppo eivät ole synonyymejä. Oppiminen voi olla hauskaa, mutta harvoin se on helppoa. Ja koska se ei ole helppoa, se on kaiken vaivan arvoista. Aikuisoppijalle oppiminen on helpompaa, koska hänellä on yksi merkittävä etu nuoreen oppijaan verrattuna – kokemus. Kokemus opiskeltavasta asiasta mahdollistaa sen, että ihminen pystyy yhdistämään oppimansa asian ja käytännön tilanteen toisiinsa ja sitä kautta oivaltamaan. Oivallus synnyttää puolestaan uudenlaista tekemistä.

Digitaalisen kehityksen kautta olemme siirtymässä oppimiseen, joka tapahtuu ajasta ja paikasta riippumatta. Tässä prosessissa kouluttaja ohjaa prosessia, jossa opiskelijan itseohjautuvuus ja ongelmanratkaisutaidot ovat keskeisessä roolissa. Nykyaikana oppimisessa kyse on siitä, että ihmistä valmennetaan ratkaisemaan ongelmia sen sijaan että opetettaisiin eri aikalaisten valmiiksi pureskeltua ja kirjoitettua tekstiä. Ulkoaopettelun aika on ohi.

Informaatiota on yltäkylläisesti tarjolla kaikille kaiken aikaa, jopa tietoähkyyn asti. Nykyaikana yksilön menestystekijäksi luetaan se, kuinka tehokkaasti tuotat saatavilla olevasta tiedosta ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan.

Ongelmanratkaisukeskeinen oppimisprosessi mahdollistaa aiempaa vahvemmin pelillistämisen, joka tuo oppimiseen uudenlaisen elementin ja saa laiskankin nauttimaan oppimisesta. Pelillistämisen avulla oppijan polulle heitetään erilaisia haasteita, joiden suorittamisesta hän saa pisteitä ja pääsee oppijan polullaan eteenpäin. Ihminen on elementissään kun hän leikkii. Pelillistäminen onnistuu silloin kun pelin leikillisyys on houkuttelevampaa kuin oppimisen epämukavuus.

 

 

 


     Seuraa meitä Twitterissä  Suraa meitä Facebookissa  Seuraa meitä LinkedInissä    Seuraa meitä YouTubessa
 

 

 

Toni Berkowits

toimitusjohtaja, rehtori
Markkinointi-instituutti

LinkedIn

Markkinointi-instituutin toimitusjohtaja Toni Berkowits näkee jokaisen yrityksen liiketoiminnan ytimessä asiakkaan odotusten täyttämisen ilman ylilaatua. Käytännössä yritysten kilpailuedut syntyvät ihmisten vuorovaikutustaidoista, tilannetajusta ja aktiivisuudesta. Jos tämän lisäksi yritys omistaa markkinoiden johtavan palvelukonseptin tai tuotteen, voidaan puhua toimialan tähtioppilaasta. Berkowits on toiminut suomalaisissa ja kansainvälisissä palveluyhtiöissä johtajana, kehittäjänä ja konsulttina, tehtäväalueinaan B2B-myynti, markkinointi ja liiketoiminnan kehittäminen.

 

 

Oppimiskokemuksia laiskalle