Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

16.2.2016 Anne Niemi-Hakala

Palkkaisitko itse itsesi? 

                    

 

Ole rehellinen. Mikäli olisit palkkaamassa itsellesi seuraajaa ja lukisit oman CV:si, palkkaisitko itsesi? Olemme mestareita näkemään heikkouksia ja puutteita muiden osaamisessa, työtaidoissa, johtamis- ja vuorovaikutustyyleissä. Kollegan teksti näyttää hirveältä eikä hän selviä virtuaalijohtamisestakaan.

Entä sinä itse? Seuraatko aikaasi, kehitätkö osaamistasi ja tuotatko jatkuvaa arvoa työnantajallesi? Keräätkö suvereenisti seuraajia somessa tai viestitkö vakuuttavasti? Osoitatko olevasi kehittymishaluinen ja -kykyinen? Miten sinussa näkyy muutosvalmius?

Mukavuusalueella kehitys sammuu

On inhimillistä, että elämä vain luisuu jossain vaiheessa töihin-kauppaan-kotiin -rutiiniksi. Kaava on yhtä helppo kuin vaarallinenkin. Mukavuusalueella ja ruuhkavuosien häkkyrässä kehitys sammuu.
Kaikkein vaarallisinta on, että yritys on täynnä tällaisia ihmisiä, jotka eivät ehdi, jaksa tai halua kehittää itseään.

Katsellaan vierestä markkinatrendejä, hymähdellään työpaikan ”digipojille”, haikaillaan menneitä aikoja ja rakastetaan nykyisyyttä. Onneksi kohta on viikonloppu!

Alanvaihto on mahdollinen

Helsingin Sanomat julkaisi 8.2. artikkelin +50-vuotiaiden irtisanottujen heikosta työllistymisestä. Valoisana uutisena tuotiin esille alan vaihtamisen mahdollisuus, mutta asiantuntijatyötä tekeviä uutisessa listatut alat eivät välttämättä vedä puoleensa. Kuka valkokaulustyöläinen ensisijaisesti haluaisi uransa loppuvaiheessa lähihoitajaksi, bussikuskiksi, siivoojaksi? Kestääkö monikymmenvuotisen istumatyön rappeuttama kehokaan enää ruumiillista työtä?

Meistä kaikista ei ole itsensä työllistäjiksi eikä hoitoalalle. Yli viisikymppiset ovat liian iso resurssi työmarkkinoilla hukattavaksi. Työelämä on vain mennyt sellaiseksi, että oma arvo työnantajalle on myytävä yhä uudelleen ja uudelleen, ja tämä koskee kaiken ikäisiä.

Jos kuitenkin näyttää siltä, että työmarkkinoilla ei ole kysyntää omalle osaamiselle, kannattaa harkita vakavasti ammatinvaihtoa. Se voi olla uusi hieno polku avoimelle ja motivoituneelle henkilölle. Vaikka nykyinen työpaikka lähtisi alta, kokemusta sinulta ei kukaan voi ottaa pois.

Mitä ajattelee työnantaja?

Entä sitten työnantajan asenteet? Voimme taas vain katsoa peiliin. Kenet palkataan tai kenet irtisanotaan – päätöksen tekevät ihmiset. Samanlaiset ihmiset kuin sinä ja minä.

Miksi palkkaamme helpommin työsuhteessa olevan kuin irtisanotun, vaikka tiedämme, että työmotivaatio saattaa olla potkut saaneella huipussaan? Miksi laskemme vuosia 52-vuotiaan hakijan eläköitymiseen samalla kun näemme 26-vuotiaassa Suuren Lupauksen. Yli viisikymppinen ei ole työelämän ongelmajätettä. Näytetään, että meillä jokaisella on tuoretta osaamista, digitaalisuus hallussa, hyvät verkostot ja asennetta oppia uutta koko elämän ajan! Lopetetaan selittelyt.

Kyllä, se on sinusta kiinni. Tehdään asialle jotain ennen kuin on pakko.

 

Lue myös: Työelämä on myös viisikymppisiä varten - jos he ovat työelämäkelpoisia

 

***

Haluatko jatkossa saada Markkinointi-instituutin uutiskirjeen? Liittymällä tilaajaksi saat tuoreimmat tiedot ajankohtaisista koulutuksista, kampanjoista ja työelämän kiinnostavista ilmiöistä.

 


 

                      

 

 

 

Anne Niemi-Hakala

markkinointi- ja viestintäjohtaja,
Markkinointi-instituutti

LinkedIn    Twitter

Anne Niemi-Hakalalla on avoin ja intohimoinen suhde työhönsä. Hän menetti sydämensä palvelumarkkinointiin jo vuosikymmeniä sitten, ja on saanutkin vastata siitä monipuolisesti eri organisaatioissa. Hän syttyy asiakkaista ja arvon tuottamisesta heille – siiloutunut sooloilu vastaavasti saa hänet sammumaan. ICT-alan kokemus on antanut hänelle laajemman näkemyksen nykyiseen asiakkaiden työn tekemisen kehittämiseen. Niemi-Hakala kannustaa jokaista elinikäiseen oppimiseen ja toteuttaa tätä omassa elämässään opiskellen ja avoimesti uusia asioita seuraten.

 

Palkkaisitko itse itsesi?