Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

18.5.2016 Eeva-Kaarina Aurila

Pipopäästä huippuvälittäjäksi – kenellä on rahkeita kiinteistönvälittäjäksi?

 

 

Uusi ihana ryhmä Kiinteistönvälittäjän koulutusohjelman opiskelijoita ja Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon suorittajia aloitti opintonsa. Minulla on tapana katsella ryhmää heidän saapuessaan luokkahuoneeseen ja yrittää veikata, kuka heistä tulee jonain päivänä kiilautumaan muutaman prosentin suuruiseen huippuvälittäjien ryhmään Suomessa. Ketään ilmiselvää huippuvälittäjää ei tästä ryhmästä vielä näytä erottuvan.

Tällä kertaa takariviin muodostui kolmen nuoren miehen ryhmä, joista kaksi istui pipo päässä ensimmäisen koulutuspäivän alkajaisiksi. Ensimmäinen nuorista pipopäistä kertoi, että on tullut koulutukseen, koska hänen äitinsä oli sanonut, että pitää hankkia jokin kunnon ammatti, toinen kertoi myyntitehtävien kiinnostavan ja kolmas oli ollut rakennuksilla töissä ja halusi erikoistua rakentamisketjun loppupäähän eli myyntitehtäviin. Mielessäni toivoin todella noiden nuorten miesten jaksavan koulutuksen loppusuoralle.

Nuoret miehet osoittivat kuitenkin pelkoni turhiksi: he kunnostautuivat jo heti ensimmäisten koulutuspäivien aikana olemalla aktiivisia, kyseenalaistamalla ja kyselemällä. Aktiivisuudessa he suorastaan kilpailivat keskenään. Mahtavaa!

Yksi näistä nuorista miehistä keskeytti koulutuksen saatuaan työpaikan alan ulkopuolelta, mutta kaksi muuta, kaverukset, jatkoivat sinnikkäästi opintojaan. Toinen heistä myös soitti minulle parisen kertaa tarkentaakseen koulutuksiin liittyvien etätehtävien annettuja tehtävänantoja. Tämä aina ilahduttaa tutoria.

Kiinteistönvälitysalan työpaikka aukeaa

On kesä, istun laiturilla ja olen juuri lähdössä uimaan, kun puhelin soi. Puhelimessa on toinen takarivin pipopäistä, joka kertoo saaneensa alan työpaikan ja lopettavansa opinnot kiinteistönvälittäjän koulutusohjelmassa. Kertoi tähtäävänsä suoraan LKV-kokeeseen, johon heillä omassa yrityksessä myös valmennetaan.

Kiitin soitosta ja lähdin tekemään jokailtaisen uintilenkkini. Ajatukseni onneksi selkenivät kauniissa kesäillassa ja soitin opiskelijalle takaisin: ”Kuule, et sinä opiskelujasi nyt todellakaan lopeteta, vaan siirryt tekemään Kiinteistövälitysalan ammattitutkintoa, KiATia. Olet niin nuori, että mitä enemmän kirjaimia nimesi perässä on, sitä paremmin pystyt ammattitaitosi todistamaan kiinteistönvälitysalan työtehtävissä ja erityisesti asiakkaan luona hankintakäynnillä, joka on välittäjän itsensä kannalta hänen tärkein työtehtävänsä.”

Takarivistä vuoden tulokkaaksi

Seuraavien koulutuspäivien yhteydessä kävimme nuoren miehen kanssa lävitse näyttötutkinto-opiskeluun liittyvät asiat.

Hän suoritti LKV-kokeen hyväksytysti jo samana syksynä, puolisen vuotta kurssikavereihinsa verrattuna etuajassa, mutta jatkoi sitkeäsi myös ammattitutkinnon opiskelua. Hän teki myös erittäin hyvää tulosta omassa kotikaupungissaan ja hänet valittiin viisi kuukautta kestäneen uransa jälkeen ketjunsa ”Vuoden tulokkaaksi”.

Kiinteistönvälittäjän ammattitutkinto-opiskelun päättävään arviointikeskusteluun osallistuessaan oli nuoresta pipopäästä jo kuoriutunut menestynyt kiinteistönvälitysalan asiantuntija liituraitapukuineen ja solmioineen. Huima kehityskaari.

Ja huima vauhti sen kun jatkuu: nyt hän on siirtynyt jo yhteen Suomen suurimmista ja nopeimmin kehittyvistä kaupungeista ja toimii ketjunsa myyntipäällikkönä tehden edelleen erinomaista tulosta. Ja ikää tällä nuorella kiinteistönvälittäjällä ei ole vieläkään kuin 26 vuotta! Mihin hän vielä ehtiikään?

Sinustako huippuvälittäjä?

Haluatko kouluttautua vuodessa uuteen ammattiin? Oletko harkinnut alanvaihtoa? Onko elämäntilanteesi sellainen, että mietit vakavasti uuden aloittamista? Onko rakennemuutos tuomassa muutoksia omalle työpaikallesi?

Mietitkö, pärjäätkö kiinteistönvälittäjänä?

Peilaa mahdollisuuksiasi kiinteistönvälitysalan myyntitehtävissä menestymiselle vertaamalla omia ominaisuuksiasi alla oleviin.

Aloittelevan kiinteistönvälittäjän tarpeellisia ominaisuuksia:

  • Yleissivistys
  • Oppimishalu
  • Huoliteltu olemus
  • Elämäntilanne, joka sallii elämäntapa-ammatin
  • Pitkäjänteisyys
  • Suunnitelmallisuus
  • Halu työskennellä ihmisten parissa

Tämän lisäksi huippuvälittäjältä vaaditaan seuraavia ominaisuuksia:

  • Kykyä tavoitteelliseen työhön
  • Kykyä toimia itsenäisesti, yrittäjämäisesti
  • Kykyä kuunnella, neuvotella ja argumentoida
  • Hyvää stressinsietokykyä

Montako plussaa sait? Otatko kiinteistönvälitysalan haasteen vastaan?

 

***

Haluatko jatkossa saada Markkinointi-instituutin uutiskirjeen? Liittymällä tilaajaksi saat tuoreimmat tiedot ajankohtaisista koulutuksista, kampanjoista ja työelämän kiinnostavista ilmiöistä.

 


 

 

 

 

 

Eeva-Kaarina Aurila

kehittämispäällikkö, kiinteistönvälitysalan koulutukset, Markkinointi-instituutti

LinkedIn   Twitter

Eeva-Kaarina on Hankenin KTM, joka toimi useita vuosia kiinteistönvälittäjänä ennen kuin kouluttautui aikuiskouluttajaksi ja näyttötutkintomestariksi. Hän vastaa Markkinointi-instituutissa kiinteistönvälitysalan koulutuksista. Intohimona kiinteistönvälitysalan osaamisen kasvattaminen ja opiskelijoiden innostaminen itsensä kehittämiseen.

 

 

Pipopaasta huippuvälittajaksi – kenellä on rahkeita kiinteistonvalittajaksi?