Muutoksen ammattilaiset -blogi

      Muutoksen ammattilaiset   |   Kirjoittajat  |  Opiskelijablogi  |  www.markinst.fi

 

 

5.10.2017, Olli-Pekka Pitkäjärvi

Uudistunut luottotutkinto – opiskelijanäkökulmaa 


Kokemuksia Luottotutkinnosta 

Markkinointi-instituutin uudenmallinen Luottotutkinto lanseerattiin syksyllä 2016 ”tutkinnottoman”
välivuoden 2015 jälkeen. Kaikkiaan 26 opiskelijaa aloitti urakan viime lokakuussa. Opiskelijat työskentelevät tyypillisesti opiskelun ohessa, ja tutkinto kestää yhdeksän kuukautta. Koulutukseen sisältyy kahdeksan koulutuspäivää sekä ohjattua etäopiskelua. Jaakko Nors ja Matias Jokikunnas osallistuivat ryhmään, joka valmistui toukokuussa.

Jaakon ja Matiaksen taustaa ja toimenkuvaa

Jaakko Nors aloitti Suomen Asiakastiedossa v. 1995 ja toimii nykyisin kanta-asiakasryhmässä asiakaspäällikkönä, aiemmin tuotepäällikkönä. Päivittäiset työtehtävät sisältävät koko Asiakastiedon tuoterepertuaarin liittyen yrityksiin, henkilöihin, kiinteistöihin, asiakasrekisterin ylläpitoon ja valmiisiin luottopäätöspalveluihin.

Jaakon mielestä parasta omassa työssä ovat asiakastapaamiset ja erityisesti avoimet vuorovaikutteiset keskustelut, joissa pystyy aidosti auttamaan asiakkaita heidän liiketoimintansa haasteissa. Jaakon edellisestä tutkinnosta (JET-tutkinto, johtamisen erikoistutkinto), olikin jo kulunut muutama vuosi.

Matias Jokikunnas aloitti Asiakastiedossa viime vuonna ja toimii avainasiakaspäällikön nimikkeellä vastuullaan suuret ja strategiset asiakkaat, kuten teleoperaattorit, pankit, vakuutusyhtiöt ja rahoitusyhtiöt. Tavoitteena on aito kumppanuus, pyritään olemaan lähellä tänään ja pitkäaikaisesti, muotoilee Matias.

”Sama pätee toki kaikkiin Asiakastiedon asiakkaisiin”, lisää suurasiakasjohtaja Timo Heinonen Asiakastiedosta. ”Uudenoppimista riittää, mutta sehän auttaa asiakasta ja näin saadaan projekteja yhdessä vietyä eteenpäin”, toteaa Jokikunnas. ”Ja olihan edellisen tutkinnon (BBA) suorittamisesta jo useita vuosia”, toteaa Matias.

Motivaatio ja liikkeelle paneva voima?

Asiakastiedossa panostetaan yleisesti henkilöstön koulutukseen. Yhtiössä on käytössä mentorointiohjelma. Esimerkiksi Jaakko Nors toimii pitkän linjan asiakastietolaisena ja sosiaalisena henkilönä mentorina nuoremmille.

Timo Heinosen mukaan Luottotutkintokustannus budjetoidaan joka vuosi muutamalle henkilölle. ”Tunnistetaan, että maailma muuttuu. Luottotutkinto on läpileikkeus luottoalasta, erinomainen kokonaisuus”, sanoo itsekin aikoinaan tutkinnon suorittanut Heinonen.

Norsin mukaan muutama vuosi meni ja ajankäyttö mietitytti, mutta sisäinen ryhtiliike kannatti. Iltoja ja viikonloppuja kului useita opiskellessa. Toisaalta kohtuullinen tutkintoaika yhdeksän kuukautta kannusti omalta osaltaan.

Matias Jokikunnaksen mukaan jo työhaastattelussa Asiakastietoon saatiin ensikosketus asiaan. ”Ehkä senkin takia, koska siirryin tänne toiselta toimialalta.”

Uutta näkemystä, kompetenssin nousua

Jaakko Norsin mukaan Luottotutkinto antaa hyvät eväät asiakashoitoon. ”Homma pysyy värikkäänä, vaikka eihän opiskelu ole aina mukavaa. Kannattaa kuitenkin mennä epämukavuusalueelle. Siellä pystyy kasvamaan ja kehittymään. Kun saadaan vahvistusta osaamiseen jollain osa-alueella, ymmärretään asiakasta paremmin ja osataan vastaavasti esittää merkityksellisempiä kysymyksiä. Oman markkina-arvon kasvamisesta tämän uuden tutkinnon myötä on etua. Ajantasainen läpileikkaus luottoalasta on arvostettua myös Asiakastiedon ulkopuolella.”

Työnantajan näkökulma

Asiakastiedon suurasiakasjohtaja Timo Heinosen mielipide on selvä: ”Kyseessä on investointi, joka varmasti maksaa itsensä takaisin. ”Vakuudet, kiinnitykset ja perinnän oppiminen niin käytännössä kuin oikeudellisenkin puolen. Myös verkottuminen ja samassa veneessä istumisen tunne on myönteistä. Puolin ja toisin asiakkaita ja muita kumpaneita voi olla mukana. Vuosien aikana yli 50 asiakastietolaista on suorittanut tutkinnon ja tutkinto on seurannut aikaansa: Esimerkiksi minun opiskeluaikanani joskus 1990-luvulla oli pelkkä pankin maksuliikenne yhden luennon aihe”, Heinonen naurahtaa.

Opiskeluelämys

”Erityistä on se, että eri kokoisista yhtiöistä on opiskelijoita mukana ja päästään oppimaan toisten kokemuksista. Erittäin opettavaista ja kiinnostavaa kuulla tällaisia live-keissejä. Kuinka asiakas tulisi kohdata ja erityisesti se, mitä ei saa tehdä”, kertaa Jaakko Nors vuorovaikutuskoulutuksen teemoja. ”Vakuudet ja perinnän kulku, oli minulle myös tärkeä osa-alue”, jatkaa Nors.

Molemmat opiskelijat arvostavat opiskeluryhmän sparrausta, kun voidaan yhdessä tutkia ja ratkaista tehtäviä. Ryhmätyö antaa usein enemmän kuin yksin puurtaminen. Verkko-opiskelu ja tehtävien palautus netin kautta sujui hyvin. Palautuspäivien jaksotus on hyvä juttu. Kouluttajista oli jäänyt mieleen päällimmäisenä opettajat Ari Iskanius ja Maija Halkosaari-Mäki. Arilla on elävä esitystyyli ja Maijan tentti oli selkeästi vaikein: Joutui oikeasti pinnistelemään. Ja siihen liittyen ”saamisjärjestyksen poikkeustapaukset perimysjärjestyksessä” oli ehkä haastavin osa-alue, siitä molemmat opiskelijat ovat yhtä mieltä.

Luottomiehet ja Luottotutkinto

Luottotutkinnon suorittaneille on ensimmäinen Luottomiesvuosi aina ilmainen. Lisäksi tutkinnon suorittaneille jaetaan yhdistyksen puolesta diplomit Luottomiesten kevätiltamissa. Luottomiehet voivat myös palkita ahkerimpia ja aktiivisimpia opiskelijoita. Jaakko Nors on ollut Luottomies jo muutaman vuoden ajan ja toisinaan osallistunut myös seminaareihin ja iltamiin. Matias Jokikunnas puolestaan on juuri lähettänyt hakemuksen.


Artikkeli on alun perin julkaistu Luottolinkki 3/2017 -lehdessä.


***

Haluatko pysyä ajan tasalla omasta alastasi? Jätä yhteystietosi, niin saat tietoa aikuiskoulutuksesta ja ajankohtaisista työelämän ilmiöistä sekä annat Markkinointi-instituutille luvan markkinoida sinulle palveluitaan. Lisäksi kuulet ensimmäisenä eduistamme ja kampanjoistamme.

 

Jaa tämä artikkeli:


 

 

 

 

Opiskele työn ohessa
Luottotutkinto


​Luottotutkinnon opiskeltuasi hoidat itsenäisesti ja ammattimaisesti perintää, luotonvalvontaa ja luotonhallintaa.

9 kk, sis. 8 koulutuspäivää + etäopiskelua

Lue lisää ja ilmoittaudu >

Koulutuksen ovat suunnitelleet yhteistyössä Luottomiehet ry ja Markkinointi-instituutti.


Opiskelijoiden kommentteja Luottotutkinnosta

"Työelämän case-tapauksista saimme parhaiten tietoa ja taitoa omaan työhömme."

"Olen paremmin perillä laista ja säännöksistä ja faktatiedosta."

"Luotonvalvonnan kokonaiskuva tuli selkeästi esille."

"Tunnen, että olen saanut varmemman otteen työhöni."
 
Uudistunut luottotutkinto - opiskelijanäkökulmaa