Henkilöstöassistentin tutkinto vei unelma-ammattiin

Julkaistu 26.10.2017

Heidi Hudson, rekrytointikonsultti, StaffPoint

Heidi_Hudson_400x400.jpg

Nyt olen unelmatyössäni, ja opiskelulla Markkinointi-instituutissa oli oikeasti vaikutusta siihen, että pääsin vaihtamaan alaa unelma-ammattiini.

Koulutus osoitti työhaussa, miten paljon haluan uuteen ammattiin ja miten motivoitunut olen.

Kymmenvuotisen ravintola-alan työtehtävien jälkeen halusin uusia haasteita, mutta samalla hyödyntää jo kerryttämääni kokemusta. Työssäni ihminen itsessään on aina ollut tärkeintä, haluan ottaa jokaisen huomioon yksilönä. Tunnistin, että alanvaihto henkilöstöhallintoon voisi sopia minulle. Löysin Henkilöstöassistentin tutkinnon.

Markkinointi-instituutti vakuutti minut koulutuksenjärjestäjänä ja koulutus tuntui kätevältä, kun sen pystyi suorittamaan työn ohessa eli erikoisjärjestelyitä ei juurikaan tarvittu. Kiitos silloiselle työnantajalleni, joka ymmärsi, miten tärkeää opiskelu oli minulle.

Kun koulutusta oli jäljellä enää muutama viikko, menin työhaastatteluun ja minut valittiin rekrytointikonsultiksi StaffPointille. Oma ravintola-alan taustani auttaa erikoistumista hotelli-, ravintola- ja catering-henkilöstön rekrytointeihin, mutta näen, että HR-uralla voi erikoistua vaikka mihin.

Kun koulutusta oli jäljellä enää muutama viikko, menin työhaastatteluun ja minut valittiin rekrytointikonsultiksi StaffPointille.

Kokonaiskuva HR-työstä ja käytännön taitoja toimia HR-tehtävissä

Koulutus antaa valmiudet vaihtaa ammattia tai alaa, ja työ opettaa sitten käytännössä. Henkilöstöassistentin tutkinnossa kuitenkin jo jokainen opintoihin kuuluvista kursseista toi jotain olennaista ja käytännön osaamista.

Työlainsäädännöstä aloitettiin, mikä loi perustan kaikelle muulle: lakipykälät on osattava, jotta osaa toimia oikein. Oivalsin myös mm., miten erilaisista rekrytointikanavista tavoitetaan parhaat kandidaatit ja millainen on hyvä työpaikkailmoitus, josta hakijat kiinnostuvat.

Henkilöstöassistentin tutkinto antoi hyvän kokonaiskuvan alan työstä ja pohjaa toimia HR-alalla. Käytännön esimerkit työelämästä ja koulutuspäivissä käyty keskustelu muiden osallistujien ja kouluttajien kanssa laajensivat ymmärrystä HR-rooleista. Ihmisillä oli todellinen intohimo keskustella yhteisistä teemoista. Myös mahdollisuus kasvattaa omaa HR-alan verkostoa oli minulle tärkeä, kun tulen uutena alalle.

Tutustuessani henkilöstöhallinnon ja HR-koulutusten valikoimaan verkossa Markkinointi-instituutilla oli laajin ja laadukkain valikoima. Kouluttajat tulevat työelämästä, joten he osaavat oikeasti kertoa, mitä erilaisissa yrityksissä tapahtuu.

Alan vaihtaminen onnistuu sinnikkyydellä

Uramuutokset vaativat paljon työtä, tahtoa ja sitoutumista, mutta rohkaisen kaikkia ammatinvaihtoa harkitsevia tarttumaan toimeen. Ei tarvitse myöhemmin haikailla, että olisi pitänyt. Jos jo mietit alanvaihtoa, todennäköisesti haluat sitä. Opiskelu nousee kyllä prioriteettilistalla tarpeeksi korkealle ja siihen löytyy aikaa, jos sitä oikeasti haluat.

Olen itse elävä esimerkki siitä, että unelma-ammattiin siirtyminen on mahdollista sinnikkäällä työllä ja rohkeilla ratkaisuilla.

Koulutus vaikutti merkittävästi Heidin valintaan

Harri Lappalainen, Key Account Manager, StaffPoint Oy, Heidi Hudsonin esimies

Heidin valintaan rekrytointikonsultiksi vaikutti merkittävästi, että hän oli opiskellut Henkilöstöassistentin tutkinnon. HR-alan opinnot kertoivat hänen motivaatiostaan alaa ja vapaana olevaa työpaikkaa kohtaan. Lisäksi kenelläkään rekrytointitiimissämme ei tuolloin ollut HR-alan tutkintoa suoritettuna, joten Heidi oli hyvä lisä tiimiin. Lisäksi Heidin onnistumista ravintola-alan osaajien rekrytointityössä auttaa, että hän tuntee alan käytännöt aiemman työkokemuksensa myötä.

Vaikka yhä enemmän työn tekemistä opitaan työpaikalla, koulutus antaa työkalut ja perustiedot työssä menestymiseen. Työelämä muuttuu vauhdilla, ja töiden yhteydessä suoritettu koulutus kertoo työntekijän tai -hakijan pitkäjänteisyydestä, motivaatiosta sekä kyvystä hallita omaa tekemistään ja aikataulujaan. Nämä ovat tärkeitä työelämätaitoja.

Jaa sivu