Kirjanpitäjän tutkinnosta varmuutta vaativaan työhön

Julkaistu 9.1.2019
Susanna-From.png

Bruce Oreckin konepajaprojektissa työskentelevä Susanna From opiskeli Kirjanpitäjän tutkinnon työnsä ohella. Tiivistahtinen arki teki opiskelusta vaativaa, mutta nyt koulutuksen opit palkitsevat.

Aloitettuaan uuden, haastavan työn Finance Managerina Susanna From koki tarpeelliseksi päästä vahvistamaan taloushallinnon osaamistaan. Hän oli oppinut aiemmin urallaan kirjanpitoa ja tehnyt tilinpäätöksiäkin pienelle yritykselle, mutta kaipasi kunnon rutiinia ja varmuutta kirjanpidon tehtävien hoitamiseen.

Työpäivät The Train Factoryssa ovat vauhdikkaita. Yhdysvaltojen entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin projektissa 1900-luvun alussa rakennetusta konepaja-alueesta luodaan uudenlaista kaupunkikulttuurin kehtoa. Savotta on valtava ja monipolvinen kuin vanha rakennuskompleksinsa, ja vaatii paljon projektin talousammattilaisenkin osaamiselta.

Susanna From oli viitisen vuotta aiemmin opiskellut Palkanlaskijan tutkinnon Markkinointi-instituutissa. Kun hänelle oli tärkeää päästä päivittämään tietonsa yhdessä osaavan opettajan kanssa, hän tiesi kenen puoleen kääntyä.

– Muistan vieläkin, että opettaja oli mahtava. Hän pystyi kertomaan palkkahallinnosta kansantajuisesti ja innostavasti. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.

Susanna Fromiin vetosi hyvän opetuksen lisäksi välitön ilmapiiri, jonka Markkinointi-instituutin henkilöstö loi lähiopetuspäiviin. 

Syvempää ymmärrystä asiantuntijan johdolla

Kirjanpitäjän tutkinnon lähiopetuspäivät olivat intensiivisiä ja vaativat keskittymistä. Susanna From myöntää, että tiivistahtiseen työhön yhdistettynä paketti oli vaativa. 

– Opiskelun ja työn yhdistäminen edellytti paljon. Palautettavat tehtävät todella vaativat ajattelua ja soveltamista, ja niiden tekemiseen piti varata reilusti aikaa. Tutkinnon rakenne kuitenkin tuki hyvin oppimistani enkä missään vaiheessa ajatellut jättäväni koulutusta kesken.

Tehtäviin panostaminen kannatti, ja From sai tarvitsemansa avun menestyäkseen uusissa työtehtävissään. Hän kertoo saaneensa vahvistusta asioille, joita oli aiemmin oppinut työurallaan ja näkökulmaa siihen, miksi jotkin työt kannattaa tehdä nimenomaan tietyllä tavalla. From on huomannut työssään, että alalla monet asiat ovat muuttuneet. Koulutus oli mahdollisuus päivittää omat tiedot kertaheitolla ajan tasalle.

– Kirjanpitäjän tutkinnon opettaja oli jälleen aivan mahtava ja ammattitaitoinen. Samoista asioista voisi toki lukea kirjoistakin. Syvempi ymmärrys tulee kuitenkin sitä kautta, kun joku kertoo asiat minulle, ja minulla on mahdollisuus kysyä tarkentavia kysymyksiä. 

From lähti opiskelemaan, koska halusi kehittyä uudessa, haastavassa työssään. Työnantaja tuki päätöstä ja kannusti. 

– Kun tutkinto oli kasassa, esimieheni kertoi olevansa ylpeä. No, amerikkalaiset nyt arvostavat kovaa työtä ja kiittävät herkemmin, Susanna From kuittaa vaatimattomasti.

Jaa sivu