Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinto opetti suunnitelmallisuuden tärkeyden

Sonja Häggman, Marketing Manager, Ensto Enervent Oy

Sonja Häggman
Julkaistu 2.8.2016

Motivaatio ja positiivinen asenne aikuisopiskelussa ovat ratkaisevia, ja mielestäni kouluttautumalla kehittyy niin ammatillisesti kuin ihmisenäkin.

Olin opiskellut aikuisena kaksi tutkintoa ennen Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon suorittamista. Halusin vielä kehittyä ammatillisesti ja edetä urallani, minkä vuoksi aloitin koulutuksen kolmanteen – enkä varmasti viimeiseen − tutkintooni.

Digitaalinen markkinointiviestintä käyntiin koulutuksen myötä

Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon avulla olen oppinut suunnitelmallisuuden tärkeyden työelämässä. Kaikkien työntekoa selkeyttää ja helpottaa, kun esimerkiksi projekteista tehdään kunnolliset suunnitelmat ja hyvät briefit.

Muistiinpanojen tekeminen projektin aikana edistää mielestäni työskentelyä. Loppuarvioinnin tekeminen on opettavaista ja tärkeää – sen pohjalta toimintaa voi kehittää tulevaisuudessa.

Näkyvimmän muutoksen koulutukseni myötä organisaatiossani koki digitaalinen markkinointiviestintä.

Näkyvimmän muutoksen koulutukseni myötä organisaatiossani koki digitaalinen markkinointiviestintä: aloitimme sen koulutukseni johdosta. Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon avulla opin ymmärtämään digitaalisen markkinoinnin laajuuden ja sen luomat mahdollisuudet. Samalla opin keinoja sen hyödyntämiseen omassa organisaatiossani.

Onnistunut opiskelustrategia auttaa ajanhallinnassa

Ennen koulutuksen aloittamista olin huolissani ajan riittämisestä. Kuinka ehtisin tehdä kurssien tehtävät töitteni lisäksi? Loppujen lopuksi ajanhallinta ei ollutkaan niin suuri huoli kuin pelkäsin: päädyin tekemään 1,5 vuotta kestävien opintojen aikana tehtäviä töiden ohessa vain muutamana iltana.

Oma opiskelustrategiani tehdä etätehtävät mahdollisimman pian oli onnistunut: mitä pidemmälle tekemistä siirsi, sitä vaikeampaa aloittaminen oli. Kun aloitin työnäytön materiaalin keräämisen heti opintojen alkumetreillä, ei siihenkään kulunut paljon aikaa.

Työyhteisön tuki ja oma motivaatio onnistumisen takeena

Erityisesti pidin laadukkaista koulutuspäivistä. Oli mielenkiintoista seurata työelämästä tietonsa ammentavien kouluttajien kokemuksia. Vaikka toiset käsiteltävistä aiheista olivat minulle tutumpia kuin toiset, koin silti oppineeni kaikkien lähipäivien aikana jotain uutta.

Kannustavat kommentit työpaikalla innostavat opiskelemaan ja näyttämään oman uuden osaamisen. Loppujen lopuksi onnistuminen opinnoissa on kuitenkin omasta motivaatiosta kiinni: aikaa opinnoille löytyy, jos niin haluaa.

Jaa sivu