Sisäänkirjautuminen
Valitse koulutus
Ilmoittaudu

Kokemuksia Taloushallinnon ammattitutkinnosta
 

Elina Nieminen, kirjanpitäjä, palkanlaskija, HYS Heinolan Yrityssuunnittelu Oy

Oma osaaminen esiin Taloushallinnon ammattitutkinnolla

Ennen Taloushallinnon ammattitutkinnon aloittamista olin työskennellyt perheeni tilitoimistossa 10 vuotta ilman taloushallinnon koulutusta. Tarkoituksenani oli tämän koulutuksen myötä suuntautua palkanlaskennasta enemmän kirjanpidon pariin. Samalla halusin saada virallisen pätevyyden taloushallinnon tehtäviin.

Mistä aika opiskelulle?

Olin jo kerran aiemmin siirtänyt opintojen aloittamista, koska olin huolissani niiden vaatimasta ajasta.     

  

Elina Nieminen
 

Kuinka saisin yrittäjänä työn, perhe-elämän ja opiskelun sovitettua yhteen? Kun lopulta löin lukkoon koulutukseen osallistumiseni, järjestyi opiskelullekin aikaa.    

Markkinointi-instituutissa opiskelu oli niin yksilöllistä, että tuntui kuin olisin ollut ainoa Taloushallinnon ammattitutkintoa suorittava opiskelija. Lähtötasoni ja tarpeeni otettiin koulutuksen suunnittelussa huomioon. Koulutus oli opiskelijaystävällistä: sain aina apua kouluttajilta ja vastauksen sähköposteihini nopeasti.

Koulutuksen neuvot ja vinkit käyttöön oman yrityksen taloushallinnossa

Koulutuspäivät ja niitä täydentävät tehtävät olivat mielettömän hyviä. Tekemieni harjoitusten palautteista sain suorat vinkit, mitä voisin tehdä toisin. Kouluttajilta ja muilta opiskelijoilta saadut neuvot töiden järjestelystä ovat tulleet käyttöön yrityksessämme.

Koulutuspäivinä verkostoitui muiden opiskelijoiden kanssa, mitä ei tämän alan kilpailutilanteessa juurikaan tapahdu. Samalla sain paljon uusia tuttavia, joista osan kanssa pidän edelleen yhteyttä.

Koulutuksen myötä muutimme tasekirjamme mallia ja pystyin siirtymään toisiin tehtäviin. Voin nyt tehdä tilinpäätökset alusta loppuun, ja sain kirjanpitoon uusia ideoita. Koulutuksen isoin oivallus oli muistutus perusasioihin palaamisesta. Kun muistaa jokaisen tehtävän merkityksen lopputulokseen, säilyvät rutiinitehtävätkin mielekkäinä.

Onnistumisesta into opiskella lisää

Taloushallinnon ammattitutkinnon suorittaminen näkyy työskentelyssäni uudenlaisena ajatteluna. Olen saanut varmuutta omaan työhöni ja uskon ”minä varmasti osaan tämän”!

Aikuisopiskelussa motivaatio säilyy, kun saa opiskella sitä, mitä itse haluaa. Sainkin opinnoista kipinän niiden jatkamiseen: Talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkinto Markkinointi-instituutissa on seuraava tavoitteeni. Kun kerran pystyin suorittamaan Taloushallinnon ammattitutkinnon työn ohella, miksi en onnistuisi uudelleen!

1.6.2016

 

Mira Kärkkäinen, taloushallintovastaava, Iisalmen Sähkö- ja automaatiosuunnittelu Oy

Pystyn nyt hoitamaan koko palkanlaskennan itse

Hoidan työpaikallani itse kaikki toimistotyöt, ja eteeni tuleekin hyvin monenlaisia palkanlaskennan tilanteita. Halusin syventää osaamistani, minkä vuoksi päätin aloittaa Taloushallinnon ammattitutkinnon palkanlaskijan osaamisalan. Paikaksi valikoitui Markkinointi-instituutti, sillä valmistuin sieltä Merkonomiksi ja olin tyytyväinen koulutukseen.

Opiskelusta konkreettista hyötyä työntekoon

Opiskelussa lähdettiin liikkeelle yleiseltä tasolta ja edettiin koko ajan syvemmälle. Erityisen hyödyllistä omassa työssäni on ollut se, että koulutuksessa syvennyttiin palkanlaskennan erityistilanteisiin.

  

Mira Kärkkäinen

 

Koulutuspäiviä oli juuri sopivasti, ja sain niistä todella paljon irti. Kouluttaja oli erinomainen, ja siksi olinkin todella tyytyväinen opetuksen laatuun.

Opiskeluni näkyy konkreettisesti muun muassa siten, että tein työpaikalleni työsuhde- ja palkka-asioiden perehdytysmateriaalin. Työntekijöillä on monenlaisia kysymyksiä käytännön asioista, ja nyt materiaalini on heidän kaikkien apuna.

Koulutus yllätti monipuolisuudellaan

Koulutuspäivät antoivat erinomaisen pohjan harjoitustehtävien tekemiseen. Vaikka kaikki tehtävät eivät aivan vastanneetkaan omaa työkuvaani, laajensivat ne kuitenkin osaamistani. Paljon apua oli myös kouluttajan antamasta henkilökohtaisesta palautteesta.

Palkanlaskennan lisäksi sain paljon uutta tietoa työsuhdeasioista ja työoikeudesta, mistä on myös ollut todella paljon hyötyä työssäni.

Näyttötutkinnon suorittamiseen liittyvien materiaalien kokoaminen oli mielestäni todella helppoa, sillä sain kaiken koottua tekemällä sitä käytännön työtä, mitä muutenkin teen joka päivä.

Varmuutta palkanlaskijan työhön

Suosittelisin Taloushallinnon ammattitutkinnon palkanlaskijan osaamisalaa kaikille, jotka hoitavat, ovat ryhtymässä hoitamaan tai ovat ylipäätään kiinnostuneita palkanlaskennasta. Yrityksen koolla ei mielestäni ole niinkään väliä, onhan meilläkin töissä vain noin 10–13 henkeä.

Jokainen opiskelemaan lähtevä oppii varmasti paljon uutta ja saa lisäksi varmuutta työhönsä, niin kuin minäkin sain. Taloushallinnon ammattitutkinnon ansiosta tiedän ja osaan nyt enemmän. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että pystyn hoitamaan koko palkanlaskennan itsenäisesti.

27.8.2014

 

Taloushallinnon ammattitutkinnon opiskelijakokemuksia